HJK:n naisten europelit alkavat – arpa vei Islannin reissulle
Kansallisessa liigassa vietetään maaottelutaukoa, mutta sarjan (tai silloisen Naisten Liigan) viime kauden mestarilla HJK:lla oli tänäänkin tärkeä päivä. HJK sai nimittäin tietää vastustajansa Mestarien liigan 1. karsintakierroksella.
Koronapandemian vuoksi karsinnat pelataan miesten kilpailun tavoin tänä vuonna yksiosaisina. Arpa heitti HJK:lle vieraspelimatkan Islantiin. Vastustaja on FC Valur, Islannin puolustava mestari ja sarjan tämän hetken kakkonen.
– Upeaa, että vihdoin ollaan lähellä myös europelien alkamista. Pitkä vuosi ollut takana, mutta mahdollisuus päästä näyttämään Euroopan kentillä varmasti sytyttää jokaisen. Myös joukkueen loukkaantumistilanne alkaa näyttämään hieman paremmalta, HJK:n valmentaja Jonne Kunnas kertoo seuran kotisivuilla.
– Valurin joukkueessa on useita maajoukkuepelaajia ja kyseessä on kokonaisuudessaan laadukas ryhmä. Odotan jo, että pääsemme tiimin kanssa vielä tarkemmin tutustumaan sekä laatimaan ottelusuunnitelman, jolla saamme parhaan mahdollisen tuloksen.
HJK oli arvonnassa sijoittamaton. Joukkueet oli jaettu neljän joukkueen arvontaryhmiin, joten mahdollisia vastustajia oli vain kaksi, Valurin lisäksi norjalainen Vålerenga. Seurarankingin perusteella molemmat vaihtoehdot ovat käytännössä samaa tasoa.
Ottelut pelataan 3. ja 4. marraskuuta. Toisen kierroksen arvonta on edessä 6. marraskuuta ja toisen kierroksen ottelut 18.-19. marraskuuta.
HJK pelaa Mestarien liigan 1. karsintakierroksen ottelun vieraskentällä ja vastaan asettuu islantilainen Valur.
Lue lisää: hjk.fi/artikkelit/nai… #HJK #OnVainYksiKlubi #UWCL
Lue lisää: hjk.fi/artikkelit/nai… #HJK #OnVainYksiKlubi #UWCL
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan

- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin