Irlannin valioliigavahti kehui Huuhkajien ”todella hyviä pelaajia” – Teemu Pukki varoitti sen sijaan joukkuetoveristaan
Suomi isännöi tänään, keskiviikkona, Irlantia Nations Leaguen ottelussa Helsingin Olympiastadionilla kello 19. Irlannin maalivahti Darren Randolph, 33, puhui ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa Huuhkajien vaarallisuudesta hyökkäyspäässä.
West Hamia tällä hetkellä edustava Randolph nosti ennen kaikkea esiin Norwichin hyökkääjän Teemu Pukin, jonka nimi on brittikentillä tullut viimeisen kahden vuoden aikana tutuksi kaikille. Randolph puhui lehdistötilaisuudessa Suomen hyökkäämisestä.
– Ennen kaikkea Pukki on tuttu Englannista. Olemme katsoneet Suomen pelejä Nations Leaguessa. Heillä on todella hyviä pelaajia, jotka tekevät todella hyviä liikkeitä. He tuntevat hyvin toisensa. He todellakin muodostavat uhan, ja meidän täytyy olla parhaimmillamme, jotta saisimme heidän tekopaikat minimiin, Randolph kommentoi.
Irlanti on pelannut tulosten valossa viime aikoina heikosti, mutta Randolphin mukaan tulosten takaa löytyy toisenlainen totuus. Irlanti menetti mahdollisuutensa ensi kesän EM-kisoihin häviämällä Slovakialle rankkarikisassa viime torstaina. Sen jälkeen Irlanti pelasi Walesin kanssa maalittoman tasapelin kotikentällään sunnuntaina.
– Viime aikoina on ollut vaikeaa. Nyt meidän vain täytyy olla yhtenäisiä, tehdä töitä toistemme eteen ja taklata vaikeat ajat taaksemme. Moraali on korkealla. Sisään tulee hyviä pelaajia, maalivahti sanoi.
Korona on vaikuttanut joukkueen vahvuuteen, minkä lisäksi avainpelaaja James McClean on pelikiellossa saatuaan ulosajon Walesia vastaan kahden varoituksen myötä. Randolphin mukaan poissaolot avaavat mahdollisuuden nuoremmille pelaajille.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Yksi tällainen esimerkki on Pukin seurajoukkuekaveri Norwichista, 19-vuotias Adam Idah, joka saanee mahdollisuuden Suomea vastaan kärjessä. Idah pelasi myös syyskuussa Suomea vastaan.
– Hän nousi toissa kesänä meidän rinkiin. Tosi lupaava hyökkääjä. Hänellä on paljon hyviä ominaisuuksia, ja hän on kehittynyt tosi paljon tänä aikana kun on ollut mukana. Varmasti tuo duunia meidän toppareille, mutta viimeksi onnistuttiin hyvin pitämään hänet kurissa. Täytyy ehdottomasti olla hereillä hänen kanssaan, Pukki kehui joukkuekaveriaan tiistaina.
Randolph haluaa nähdä nuorilta pelaajilta vastuunkantoa maajoukkueessa.
– Tämä on nuoremmille pelaajille mahdollisuus tulla sisään ja näyttää, mitä he osaavat ja osoittaa kuuluvansa tänne (A-maajoukkueeseen). Tämä voi olla monelle maajoukkueuran alku. Siitä voi tulla hienoa aikaa, mutta se menee myös nopeasti. Olen siellä toisessa päässä, Randolph totesi viitaten pitkään maajoukkueuraansa.
Suomi-Irlanti käynnistyy kello 19. Ottelua voi seurata V sportin kanavilla, Viaplayssa sekä ilmaiseksi Viafreessä. Lisäksi tv-kanava Nelonen näyttää ottelun suorana lähetyksenä. Ottelun studio-osuus potkaistaan käyntiin kello 18.
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus