Cristiano Ronaldo palaa kotikaranteenista Juventuksen vahvuuteen, kun joukkue matkustaa Spezian vieraaksi sunnuntai-iltapäivänä. Päävalmentaja Andrea Pirlon mukaan portugalilaistähteä ei kuitenkaan nähdä näiltä näkymin ottelun avauskokoonpanossa.

Ronaldo pelasi viimeksi Juventukselle syyskuun lopulla, kun Italian hallitseva mestari jäi 2-2-tasapeliin AS Roman kanssa. Sen jälkeen useampi positiivinen koronatestitulos on pitänyt hänet poissa Serie A -kentiltä.

Perjantaina Juventus kuitenkin vahvisti, että 35-vuotiaan tuorein koronavirustesti tuli takaisin negatiivisena. Pirlo ei siitä huolimatta usko, että Ronaldo on valmis pelaamaan täysiä minuutteja Speziaa vastaan.

[readmore from=Ronaldo-Cristiano]

– Hän harjoitteli vielä tänä aamuna yksin. Hän on joukkueen mukana, mutta en usko, että hän pelaa alusta asti. Tärkeintä on kuitenkin se, että hän on käytettävissä. Hän harjoitteli karanteeninsa ajan kotona, ja on hyvin tärkeää että otamme hänet mukaan, Pirlo kertoi lehdistölle lauantaina.

Juventus on tällä hetkellä Serie A:n kuudentena kahden voiton ja kolmen tasapelin myötä. Sarjanousija Spezia on voittanut vain yhden pelin, hävittyään kaksi ottelua kahden tasapelin lisäksi. Ottelu Juventuksen ja Spezian välillä alkaa kello 16:00 Suomen aikaa.