Kuinka paljon voikaan erikoismerkillä ja hymiöllä sanoa? SJK:n twiitti kuvaa Veikkausliigan tilanteen sekavuutta

Veikkausliigassa piti pelata tänään torstaina täysi kuuden ottelun kierros, runkosarjan toiseksi viimeinen. Jo aiemmin oli tosin jouduttu siirtämään ottelu TPS-SJK turkulaisten koronatapauksen takia ensi sunnuntaille, mutta muuten pyrkimys oli, että runkosarjan lopun lähestyessä joukkueilla olisi mahdollisimman sama määrä pelejä pelattuna.
Sitten koitti kuitenkin seuraava takaisku. IFK Mariehamnin joukkueessa todettiin koronatartunta ja ottelu IFK Mariehamn-HJK jouduttiin siirtämään tältä päivältä viikkoa myöhemmäs ensi viikon torstaille. Tämä puolestaan johti siihen, että koko sarjan päätöskierros siirrettiin pelattavaksi kolme päivää suunniteltua myöhemmin, sunnuntaina 1. marraskuuta.
Ottelusiirroista tiedottaessaan Veikkausliiga kertoi, että ”loppusarjojen pelaamisen tilannetta tarkastellaan ensi viikolla”. Toisin sanoen, pelataanko mestaruudesta, europaikoista ja sarjassa säilymisestä kahdessa kuuden joukkueen loppusarjassa, selviää vasta, kun runkosarjasta on pelaamatta seitsemän ottelua.
[readmore from=Veikkausliiga]
Jokaisella joukkueella olisi loppusarjassa runkosarjan sijoituksesta riippuen 2-3 kotipeliä lisää. Nyt on kuitenkin hyvin mahdollista, että viisi joukkuetta – HIFK, Inter, KuPS, Honka ja SJK – pelaa tänään torstaina kauden 2020 viimeisen kotiottelunsa. Joukkueen ja kannattajien välisiä jäähyväisiä on kuitenkin vaikeaa valmistella, kun kukaan ei tiedä, jatkuvatko pelit vielä marraskuun 1. päivän jälkeenkin.
SJK:n tämänpäiväinen twiitti kuvaa tilanteen sekavuutta hyvin. Twiittiin on liitetty asteriski ja käsiään levittelevä emoji. Ylimääräisiä sanoja ei tarvittu, vaan jo nämä riittivät kuvailemaan, kuinka suuressa epävarmuuden tilassa sarjan joukkueet tällä hetkellä ovat. SJK-Ilves joko on SJK:n kauden viimeinen kotimatsi, tai sitten ei ole.
Ennakko
#SJKfi #Veikkausliiga
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan