Marcus Forssilla tehokas lauantai Mestaruussarjassa – kaksi maalia alle puolessa tunnissa

Marcus Forss viimeisteli kaksi maalia Stoken verkkoon lauantaina Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestaruussarjassa.
21-vuotias suomalaiskärki pääsi kentälle 63. minuutilla ja ehti osua kahdesti, mutta se jäi laihaksi lohduksi Brentfordille. Lontoolaisseura nimittäin hävisi ottelun maalein 2-3.
Forss on aloittanut kauden hienosti. Hyökkääjä on päässyt pelaamaan Mestaruussarjassa neljässä ottelussa yhteensä vajaat 90 minuuttia, joiden aikana on syntynyt kolme maalia. Sen lisäksi Forss on tehnyt liigacupissa maalit Fulhamin ja West Bromin verkkoon.
Forss vietti viime kauden ensimmäisen puolikkaan lainalla sarjatasoa alempana pelaavan Wimbledonin riveissä. 18 ottelussa syntyi komeat 11 maalia, mutta kausi päättyi jo tammikuun alussa lihasvamman seurauksena.
Forssin lisäksi myös Norwichin Teemu Pukki onnistui maalinteossa lauantaina. Pukki osui Wycombe Wanderersin verkkoon. Pukki on tehnyt alkaneella kaudella kaksi sarjamaalia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS