Miten käy Ykkösen ottelukalenterin? VPS anonut ottelusiirtoa vaikean koronatilanteen vuoksi
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösessä on jouduttu tekemään tällä kaudella toistaiseksi kaksi ottelusiirtoa koronatilanteen vuoksi. Ottelu MP-KTP siirrettiin syyskuun puolivälin tietämissä pelattavaksi 20.10. Mikkelin lisääntyneiden koronatartuntojen ja tilapäisesti kiristettyjen yleisörajoitusten vuoksi.
26.9. tehtiin puolestaan päätös ottelun AC Kajaani-MYPA siirrosta MYPA:n pelaajistoon kohdistuneen koronavirusepäilyn vuoksi. Epäily osoittautui lopulta aiheettomaksi. AC Kajaani-MYPA -ottelun uusi pelipäivä on 21.10.
Nyt koronapandemia on johtamassa jo kolmanteen ottelusiirtoon Ykkösessä. Sarjassa neljäntenä oleva VPS on pyytänyt palloliitolta ensi lauantain 10.10. ohjelmistossa olevan VPS-KTP -ottelun siirtoa. Syynä tähän on Vaasan akuutisti vaikea koronavirustilanne. Mikäli siirtotoive toteutuu, merkitsee se nousutaistelussa olevalle KTP:lle jo toista koronan takia siirrettyä peliä.
– Tässä tilanteessa ottelusiirto on nähdäksemme ainoa oikea ja vastuullinen toimenpide, VPS:n puheenjohtaja Timo Harri kommentoi VPS:n tiedotteessa.
Vaasan sairaanhoitopiirissä siirryttiin maanantaina koronaepidemian laajan leviämisen vaiheeseen, ja suurin osa sairaanhoitopiirin tartunnoista on nimen omaan Vaasassa.
Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti maanantaina kieltää yli 50 hengen tilaisuudet Vaasassa 25.10. asti. Lautakunta suosittaa vahvasti, että joukkueurheilussa ja joukkueurheilun kilpailutoiminnassa pidetään tauko samaan päivämäärään saakka. Se suosittelee myös, että yli 20 hengen kokoontumisia ei pidetä sisä- eikä ulkotiloissa.
Samasta syystä jääkiekon Liigan Sportin neljää ensimmäistä kotipeliä siirrettiin pelattavaksi myöhempänä ajankohtana.
VPS on pyytänyt Palloliitolta lupaa siirtää ensi lauantaina 10.10. pelattavaksi suunnitellun @KTPKotka -kotiottelun pelipäivää eteenpäin. Syy pyynnölle on tällä hetkellä Vaasassa vallitseva vaikea koronavirustilanne.
vepsu.fi/uutiset/vps-on…
#Vepsu #VaasaVasa #seuraaraitaa
vepsu.fi/uutiset/vps-on…
#Vepsu #VaasaVasa #seuraaraitaa
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon