Viime sekuntien maali! FC Honka pelasti itselleen tasapelipisteen pääkaupunkiseudun derbyssä

Helsingin IFK oli sekuntien päässä voitosta, kun se johti FC Honkaa 1−0 pääkaupunkiseudun paikallispelissä Veikkausliigan perjantai-illan kierroksella.
Sakari Tukiainen vei helsinkiläiset 38. minuutilla johtoon. HIFK näytti jo vievän kolme pistettä, mutta Honka tuli lisäajan kolmannella minuutilla tasoihin Borjas Martínin osumalla. Loppuvihellys kuultiin pian maalin jälkeen.
Tasapelipisteen saatuaan Honka jatkaa sijalla neljä ja HIFK sijalla kuusi, juuri jatkopelien viivan yläpuolella.
Myös illan toisessa ottelussa syntyi loppuhetkien maali. FC Lahti johti IFK Mariehamnia vastaan 2−1 lisäajalle siirryttäessä, mutta Jasin Assehnoun kasvatti lahtelaisten johtoa vielä lisäajan toisella minuutilla.
IFK Mariehamn johti ottelua avausjakson jälkeen Peter Makrillosin maalilla. Lahden Dimitry Imbongo onnistui kuitenkin maalinteossa 63. ja 73. minuutilla ja varmisti kotijoukkueelle kolme pistettä ennen Assehnounin lopullista sinettiä.
IFK Mariehamn on voittanut viimeksi elokuussa, ja joukkueen voitoton putki venyi jo seitsemän ottelun mittaiseksi. Lahti on nyt sijalla seitsemän ja IFK Mariehamn sijalla yhdeksän.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!