AS: Veikkausliigaan nousseen KTP:n avainpelaaja kertoi saaneensa tarjouksen Aasiasta – ”Siitä on hyvin vaikea kieltäytyä”
KTP:n paluu Veikkausliigaan viiden vuoden tauon jälkeen varmistui viime viikonloppuna.
Kotkalaiset nappasivat pääsarjapaikan itselleen kukistettuaan TPS:n karsinnoissa vierasmaalinsa turvin.
KTP sijoittui Ykkösessä lopulta toiseksi. Miguel Ángel Junco, tuttavallisemmin Mika, kuului KTP:n sarjanousun avaintekijöihin. Mika iski päättyneellä sarjakaudella 11 maalia ja valittiin myös Ykkösen syyskuun parhaaksi pelaajaksi.
Madridilaislehti AS haastatteli Juncoa, joka paljasti saaneensa Aasiasta tarjouksen. Mika jättää näillä näkymin KTP:n taakseen ja matkaa uusien haasteiden pariin.
– Se turhauttaa minua, koska siirryin KTP:hen tavoitteenani päästä pelaamaan Veikkausliigassa, mutta tuollaisesta tarjouksesta on vaikea kieltäytyä. Minun on mietittävä, mitä teen tulevaisuudessa, Mika sanoi salamyhkäisesti.
KTP:n sarjanousu ratkesi nousukarsintojen toisen osan loppuhetkillä. Antti Mäkijärvi iski sarjanousun varmistaneen maalin alle kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä.
– Tulimme hulluiksi. Kärsimme ottelun aikana, mutta lopulta nautimme siitä enemmän kuin jos olisimme voittaneet sen 3-0, Mika viittasi viime viikonlopun otteluun.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”