Bild: Sami Khedira aikoo jatkaa uraansa Euroopassa
Saksalaislehti Bild kirjoittaa, että Juventuksen Sami Khedira etsii siirtoa eurooppalaiseen seuraan.
Khediran sopimus Juventuksen kanssa umpeutuu tähän kauteen, mutta torinolaisseura ei ole tekemässä jatkosopimusta keskikenttäpelaajalleen.
Khediraa on huhuttu muun muassa Pohjois-Amerikan MLS:ään. Khedira ei kuitenkaan Bildin tietojen mukaan aio siirtyä Yhdysvaltoihin tai Kanadaan.
Saksan maajoukkueessa 77 ottelua pelannut Khedira, 33, ei ole saanut tällä kaudella lainkaan peliaikaa Serie A:ssa.
Euroopassa Khediraa on viety spekulaatioissa muun muassa Evertoniin Valioliigaan, sillä joukkueen päävalmentaja Carlo Ancelotti on kertonut pitävänsä pelaajasta. Evertonin on uskottu olevan kiinnostunut Khedirasta.
Lähde: Goal
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”

- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa