IFK Mariehamn teki ensimmäisen hankintansa – tulokkaalla viiden veikkausliigakauden kokemus
Kuva: Juha Tamminen
Täpärästi liigakarsinnoilta välttynyt IFK Mariehamn tiedottaa kotisivuillaan tehneensä ensimmäisen uuden kauden pelaajahankintansa. Ahvenanmaalle muuttaa 27-vuotias senegalilainen Emile Paul Tendeng, joka edusti kaudella 2020 Ilvestä.
Tendengin sopimus IFK Mariehamnin kanssa on 1+1-vuotinen.
Tendeng teki Ilvekselle kauden 2020 Suomen Cupissa neljä maalia, mutta pelasi Veikkausliigassa vain yhdeksässä ottelussa yhteensä 321 minuuttia. Maaleja tai maalisyöttöjä hän ei tällä kaudella tilastoihinsa saanut.
Kaikkiaan Tendengillä on takanaan Veikkausliigassa jo viisi pelattua kautta ja yhteensä 101 ottelua (10 maalia, 21 maalisyöttöä). Kausista neljä hän on pelannut Ilveksessä ja yhden SJK:ssa. Tendeng on pelannut myös yhden A-maaottelun Senegalin kovassa joukkueessa.
[readmore from=Tendeng-Emile-Paul]
– Tendeng on hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka voi pelata kentän keskustassa tai laidalla. Me uskomme, että hän tuo ensi kauden ryhmäämme rutiinia ja laatua, IFK Mariehamnin seurajohtaja Peter Mattsson kommentoi.
Tendengin paras kausi Veikkausliigassa toistaiseksi oli heti ensimmäinen, kausi 2016. Tuolloin hän teki 28 ottelussa seitsemän maalia ja syötti yhdeksän. Hänet valittiin tuon kauden päätteeksi Veikkausliigan Vuoden pelaajaksi.
LUE MYÖS:
- Veikkausliiga-joukkueen yleisökeskiarvo mykistää – ”Mahtava futiskaupunki”
- Kesän Trump-sotkulla iso vaikutus – Fifa aikoo muuttaa jalkapallon sääntöjä
- Lionel Messin ennätys uusiksi – Erling Haaland hurjana Mestarien liigassa
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon