IS: Teemu Pukin hiustyyli kummastuttaa – ”Ei liity KTP:n nousuun”
Kuva: Getty Images
Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Huuhkajat varmisti Helsingissä historiallisen ensimmäisen miesten arvoturnauspaikkansa. Juhlan arvolle sopivasti Suomi on kentällä tänäänkin, kun se kohtaa vieraskentällä pelattavassa Nations Leaguen ottelussa Bulgarian.
Todennäköisesti Suomen avauskokoonpanossa nähdään EM-karsinnoissa maaleja liukuhihnalta sylkenyt Teemu Pukki. Kotkalaishyökkääjä esiintyi kuitenkin lauantain harjoituksissa kuin uutena miehenä, sillä Norwich-kärjen hiuskuontalo oli kursittu uuteen uskoon.
Nuorena miehenä Pukilla oli harteille ulottuvat luonnonkiharat, mutta viime vuosina hän on pelannut myös ilman hiuksia. Tuorein malli ei ollut kuitenkaan täyskalju, sillä nyt vain päälaki oli parturoitu kiiltäväksi, mutta sivuilla oli vielä hiuksia. Kampauksesta voi tulla mieleen vaikkapa edesmennyt Pertti ”Spede” Pasanen.
Kuvan Pukin hiustyylistä latasi Twitteriin käyttäjätili Escape to Suomi.
Moni olisi saattanut arvella uuden tukkamallin liittyvän Pukin kasvattajaseura KTP:n lauantaina varmistuneeseen Veikkausliigaan nousuun. Näin ei kuitenkaan ole, sillä Ilta-Sanomat kysyi asiaa Huuhkajien joukkueenjohtaja Joonas Vilkiltä (IS:n juttu löytyy täältä).
– Kyse ei ollut vedonlyönnistä. Seurasimme kyllä koko joukkueen voimin TPS–KTP-ottelua, mutta parturointi ei liittynyt siihen, Vilkki totesi IS:lle puhelimitse.
[readmore from=Pukki-Teemu]
Huumori kampaukseen kyllä liittyy, ja taustalla on vilkin mukaan joukkueen sisäinen vitsailu, joka liittyy erään A-maajoukkueen taustahenkilön hiustyyliin. Ainakin maajoukkueen pitkäaikaisen fysioterapeutin Jari-Pekka ”Gene” Keurulaisen hiusmallissa voisi tunnistaa jotain yhtäläisyyttä?
Joonas Vilkki kertoi kuitenkin Ilta-Sanomille, että erikoinen kampaus jäi ohimeneväksi vitsiksi ja pää on ajeltu kokonaan sunnuntain otteluun mennessä.
Bulgarian ja Suomen välinen ottelu alkaa kello 19, ja sitä voi seurata Viaplaylta, V Sportilta, Ruudusta ja ilmaiskanava Neloselta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
