Javi Martínez siirtyi Athleticista Bayern Münchenin riveihin noin 40 miljoonalla eurolla kesällä 2012.

Martínez on voittanut Bayernin riveissä muun muassa kahdesti Mestarien liigan ja kahdeksan kertaa Bundesliigan.

32-vuotiaan Martínezin sopimus Bayernin kanssa päättyy ensi kesänä ja espanjalainen voi siten neuvotella vapaasti muiden seurojen kanssa sopimuksesta vuodenvaihteesta alkaen.

Tiistaina Atléticon Mestarien liigassa kohtaava Martínez otti kantaa tulevaisuuteensa maanantaisessa lehdistötilaisuudessaan.

– Tämä on sopimukseni viimeinen kausi. Paljon voi vielä tapahtua. Nämä ovat olleet yhdeksän loistavaa vuotta ja tunnen itseni edelleen osaksi tätä seuraa. Pitää paikkansa, etten pelannut paljon viime kaudella, mutta se kuuluu jalkapalloon. Tärkeintä on, että joukkueen peli toimii ja lopuksi voitimme triplan, Martínez muistutti.

– Nyt ei ole kenties aika puhua tulevaisuudestani, sillä pitää katsoa, mitä tapahtuu. Haluaisin kokeilla jotain uutta ennen kuin lopetan urani. Vielä en tiedä, mitä tuleman pitää.

Tälläkin kaudella vastuu Bayernissa on jäänyt pieneksi. Martínez on päässyt vain kahdesti avaukseen Bundesliigassa.