KTP nousee Veikkausliigaan – Antti Mäkijärvi ratkaisi dramaattisen liigakarsinnan
Kuva: Juha Tamminen
TPS ja KTP kohtasivat lauantaina veikkausliigakarsinnan toisessa osaottelussa Kupittaalla. Ottelu päättyi lukemiin 1-1, ja näin ollen KTP nousee ensi kaudeksi Veikkausliigaan vierasmaalisäännön turvin ja TPS putoaa puolestaan Ykköseen.
KTP aloitti ottelun pirteästi ja se hallitsikin avausjakson kenttätapahtumia. Kuudennella minuutilla espanjalaiskärki Mikalla oli loistava paikka viedä kotkalaiset johtoon, mutta hänen puskunsa lähietäisyydeltä suuntautui kuitenkin liian keskelle ja Jere Koponen pystyi torjumaan yrityksen.
Vieraat jatkoivat painostustaan, ja vielä lähemmäksi avausmaalia pääsi vartin kohdalla Asier Arranz, joka pamautti pelivälineen vapaapotkusta kuitenkin ainoastaan ylärimaan.
TPS pääsi paremmin peliin mukaan avausjakson loppupuolella, mutta huippupaikoille pääseminen oli kuitenkin vaikeaa. Kotijoukkueen pelaajat vaativat rangaistuspotkua pariinkiin otteeseen, mutta pilkulle palloa ei kuitenkaan viety.
Kotijoukkue iski ottelun avausmaalin 57. minuutilla. Niklas Pyyhtiän mieletön keskitys löysi Albijon Muzacin boksin sisältä, ja hyökkääjä laukoi pallon suoraan keskityksestä upeasti verkon perukoille.
Kunnon maalipaikat loistivat poissaolollaan toisella jaksolla, mutta kuin salama kirkkaalta taivaalta kotkalaiset onnistuivat iskemään veikkausliigapaikkaan oikeuttavan osuman kamppailun 83. minuutilla.
Matias Paavolan keskitys löysi Antti Mäkijärven pään boksin sisältä ja keskikenttäpelaaja puski pallon loistavasti yläkulmaan.
Kotijoukkue sai luotua vielä lopussa pientä painetta kotkalaisten boksiin, mutta maalinteossa se ei kuitenkaan enää onnistunut. Kamppailun lisäajalla turkulaiset saivat vielä kulmapotkusta tilanteen, mutta Anton Lepola onnistui torjunnassaan.
Kotkalaiset nousevat siis viiden vuoden tauon jälkeen takaisin Veikkausliigaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti