Mika Ojala lopettaa uransa
Kuva: Juha Tamminen
FC Interin Mika Ojala kertoi Twitterissä pian Veikkausliigan kauden päätöskierroksen jälkeen lopettavansa uransa.
− Veikkausliiga 2020 paketissa. Niin on myös oma urani. Kiitos kaikille joiden kanssa oon saanut tehdä duunia. Oon hemmetin kiitollinen ja onnellinen kaikesta. Oon saanut enemmän kuin ikinä kuvittelin. Kiitos. Pelkkää rakkautta, Ojala kirjoitti sydänemojin kera.
Paimiolainen Ojala, 32, on Paimion Hakan kasvatti. Hän pelasi myös Interin junioreissa, kunnes debytoi aikuisten tasolla naantalilaisen VG-62:n paidassa.
Ojala aloitti menestyksekkään taipaleensa Interin edustusjoukkueessa vuonna 2006. Ensimmäinen jakso päättyi vuonna 2012. Hän palasi seuraan vuonna 2014 ja uudestaan 2017. Ojala pelasi turkulaisseurassa 273 ottelua ja teki niissä 73 maalia.
Ojala voitti Interissä Suomen mestaruuden vuonna 2008, SM-hopeaa vuosina 2011, 2012, 2019 ja 2020. Suomen cupin voittoa Ojala juhli Interin kanssa vuosina 2009 ja 2018.
Ulkomailla Ojala edusti ruotsalaista BK Häckeniä ja saksalaista VfR Aalenia. Suomen A-maajoukkueessa Ojala pelasi kahdeksassa ottelussa.
Veikkausliiga 2020 paketissa. Niin on myös oma urani. Kiitos kaikille joiden kanssa oon saanut tehdä duunia. Oon hemmetin kiitollinen ja onnellinen kaikesta. Oon saanut enemmän kuin ikinä kuvittelin. Kiitos. Pelkkää rakkautta.
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Onko tässä mitään järkeä? Harry Kane pani historiakirjat uusiksi
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Lukas Hradeckyn pomo: En ole tyytyväinen
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle