Simo Valakari paljasti Mölymäki-podcastissa sanoneensa ei Norjan suurseuralle: ”Jälkikäteen voi sanoa, että tein siinä virheen”

Kuopion Palloseuraan päävalmentajaksi siirtynyt Simo Valakari kertoi seuran työntekijöiden vetämässä Suplan Mölymäki-podcastissa ajastaan Norjassa. Valakari kertoi muun muassa käyneensä keskusteluja norjalaisen suurseuran, Rosenborgin, kanssa valmennuspestistä vuonna 2018.
Valakari valmensi Norjassa Tromsøtä, ja pesti päättyi yllättäen ennen viime kautta. Valakari siirtyi Tromsøn päävalmentajaksi vuonna 2017 säilyttäen joukkueen sarjapaikan hankalista lähtökohdista. Seuraavalla kaudella Tromsø jatkoi varsin vahvasti, mikä herätti myös Norjan suurimman seuran, Rosenborgin BK:n, kiinnostuksen.
Rosenborg antoi heinäkuussa 2018 potkut silloiselle päävalmentajalleen Kåre Ingebritsenille. Nopeasti norjalaislehdet kirjoittivat, että Rosenborg olisi ollut kiinnostunut Valakarin palkkaamisesta. Valakari myönsi Mölymäki-podcastissa Rosenborgin olleen yhteydessä häneen.
– Nyt sen voi sanoa, kyllä minä juttelin Rosenborgin kanssa. Mutta kuten olen aina sanonut, niin olin myös todella innoissaan siitä projektista, mikä meillä oli Tromssassa. Siinä vaiheessa, kun Rosenborg tuli, niin jälkikäteen voi sanoa, että tein siinä virheen, että sanoin heti ensimmäisen keskustelun jälkeen, että ei, olen nyt Tromsøssä, Valakari kertoo podcastissa Juuso Ikoselle ja Viki Savoselle.
Valakari kertoi, että tuolloin tilanne Tromsøssä näytti varsin hyvältä. Joukkue oli hyvä ja siihen oli tarkoitus panostaa entistä enemmän. Tilanne kuitenkin muuttui lokakuussa 2018 todella merkittävällä tavalla. Seuraan tuli uusi toimitusjohtaja, jonka tavoitteena oli karsia kuluista ja joukkueen pelaajabudjetista.
– Ensimmäiset sanat, mitä hän sanoi, olivat: ”Simo, olet epäonnekkain valmentaja. Tulin nyt tähän toimitusjohtajaksi, ja ainoa asia, miksi minut tuotiin tähän seuraan on se, että minun pitää tasata tilit ja saneerata täällä. Et tule saamaan yhtään rahaa pelaajiin, ja me myydään nämä pelaajat”. Olin vähän, että wou, mitäs tämä juttelee, Valakari kertoo.
Valakari hyväksyi lopulta tilanteen, mutta toivoi, että seurajohto myös kertoisi avoimesti asiasta ja tukisi häntä, kun tulokset eivät sitten olekaan toivotunlaisia. Se jäi Valakarin mukaan kuitenkin toiveen tasolle.
– Tämä on jalkapalloa, kaikkea ei voi miettiä etukäteen. Olisiko pitänyt yrittää mennä Rosenborgiin, ehdottomasti olisi pitänyt, mutta toisaalta näin, että sen hetkisellä seurajohdolla meillä oli Tromssassa mahdollisuudet, Valakari toteaa.
Voit kuunnella Valakarin jakson kokonaisuudessaan tästä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa