Athletic: Entinen pelikaveri paljasti yllättävän puolen Glen Kamarasta – peliuran jälkeen tosi-tv-tähdeksi? ”Joka ilta yhdeksältä”

Huuhkajien keskikenttäpelaaja Glen Kamara on malliesimerkki pelaajasta, joka antaa mieluiten tekojen puhua kentällä. Kamara ei varsinaisesti hakeudu otsikoihin eikä tarjoa räiskyviä sitaatteja. Saman on huomannut myös nykyisin Englannin viidennellä sarjatasolla Havant & Waterloovillessa pelaava Roarie Deacon, joka pelasi Kamaran kanssa yhdessä skotlantilaisessa Dundee FC:ssä vuosina 2017-2019.
Deacon kertoi The Athleticille tultuaan Kamaran kanssa melko läheiseksi, sillä kaksikko asui yhdessä joidenkin kuukausien ajan siirryttyään Dundeen joukkueeseen samana kesänä 2017. Deaconkin pisti Kamaran hiljaisen luonteen merkille.
– Hän nauttii omasta rauhastaan, mutta kuuntelee mielellään musiikkia ja tanssii, Deacon kertoi.
Suomalaisen mieleen oli jo tuolloin eräs Suomessakin tuttu tosi-tv-ohjelma.
– Dundeessa ei ollut paljon tekemistä, joten chillailimme kotona pelaten FIFA:a. Hän kuitenkin piti todella paljon Love Islandista.
– Joka ilta yhdeksältä hän sanoi ”Deacs, laita Love Island päälle”, joten minäkin innostuin siitä. Ehkä hän haluaisi mennä sinne, kun lopettaa pelaamisen. En kuitenkaan ole varma, onko hän sinne riittävän puhelias, Deacon lohkaisi.
Kamara vietti Dundeessa vain puolitoista kautta ennen kuin hänet myytiin Rangersiin tammikuussa 2019 mitättömän pienellä 50 000 punnan siirtokorvauksella. Deacon on siirtosummasta edelleen ymmällään.
– En voinut käsittää sitä. Dundeen fanit olivat tehneet laulunkin siitä, kuinka hän ei menetä palloa. Se on totta.
[readmore from=Kamara-Glen]
Deaconin mukaan Kamara laittaa harjoituksissa palloa pelikaverien jalkojen välistä ja näyttää muutenkin kikkoja, joita peleissä harvemmin nähdään. Kenties noita taitoja nähdään myöhemmin isommissakin ympyröissä.
– Sanoin hänelle aina, että hänen pitäisi tehdä niitä kikkoja enemmän peleissäkin, sillä hän on todella taitava.
– Vaikka Rangers onkin valtava seura, en totta puhuen usko sen jäävän hänen viimeiseksi pysäkikseen. Glen voi pelata eurooppalaisessa huippuseurassa, Deacon arveli.
LUE MYÖS:
- Glen Kamara ehdolla Vuoden urheilijaksi Suomessa
- Athletic: Valmentajille tuli kiire nähtyään nuoren Glen Kamaran: ”Vaihdoimme hänet kentältä, veimme harjoituskeskukseen ja teimme välittömästi sopimuksen”
- Lähde: Portugalin suurseura kiinnostunut Glen Kamarasta – suomalaistähdellä ihailijoita ympäri Eurooppaa
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Mestarien liiga
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS