Eurooppa-liigan lohkovaiheen päätöskierros pelattiin torstai-iltana. Valtaosa jatkoonmenijöistä ratkesi jo viidennellä kierroksella viikko sitten, mutta torstai-iltana muun muassa Real Sociedad varmisti pudotuspelipaikkansa. Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusen ja Glen Kamaran Glasgow Rangers varmistivat pudotuspelipaikkansa jo aiemmin. Hradecky ei ollut Leverkusenin kokoonpanossa torstaisessa Slavia Praha -ottelussa. Leverkusen voitti ottelun 4-0. Kamara sen sijaan uurasti tuttuun tapaan täydet minuutit Rangersin ja Lech Poznanin välisessä ottelussa. Ottelussa ei ollut panosta, sillä Lech Poznan oli jo menettänyt ajat sitten mahdollisuutensa jatkoon. Rangers voitti kamppailun Cedric Ittenin ja Ianis Hagin maaleilla 2-0. José Mourinhon luotsaama Tottenham voitti belgialaisen Antwerpin 2-0 ja voitti samalla lohkonsa. Tottenhamin lohkossa kolmanneksi sijoittunut LASK Linz oli selvästi kaikkien lohkojen paras lohkokolmonen kerättyään kymmenen pistettä. AC Milan kukisti Sparta Prahan 1-0 ja nappasi samalla lohkovoiton. Italialaisseurat pelasivat vakuuttavan lohkovaiheen, sillä AC Milanin lisäksi Napoli ja AS Roma voittivat lohkonsa. Katso alta kaikki lohkovaiheesta pudotuspeleihin selvinneet joukkueet. Lisäksi Mestarien liigan lohkoissaan kolmanneksi jääneet RB Salzburg, Shakhtar Donetsk, Olympiakos, Ajax, Krasnodar, Club Brügge, Kiovan Dynamo ja Manchester United osallistuvat maanantaisiin pudotuspeliarvontoihin. AS Roma Young Boys Arsenal Molde Bayer Leverkusen Slavia Praha Glasgow Rangers Benfica PSV Granada Napoli Real Sociedad Leicester City Braga AC Milan Lille Villarreal Maccabi Tel-Aviv Tottenham Antwerp Dinamo Zagreb Wolfsberger Hoffenheim Belgradin Punainen Tähti

LUE MYÖS: