Dele Allin kausi Tottenhamin riveissä on lähtenyt käyntiin surkeasti.

Dele on jäänyt José Mourinhon nokkimisjärjestyksessä pakan pohjalle, eikä ole kuulunut ainakaan toistaiseksi portugalilaisluotsin suunnitelmiin.

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on pelannut vain kolmessa sarjaottelussa yhteensä noin 70 minuuttia.

Telegraphin mukaan Tottenham päästää Delen lainalle tammikuun siirtoikkunassa. Lähteen mukaan useat seurat ovat kiinnostuneet lainaamaan Delen, vaikkei englantilainen olekaan päässyt juurikaan pelaamaan syyskaudella.

Delen tavoite on päästä mukaan Englannin EM-kisajoukkueeseen ja sen saavuttaakseen hän tarvitsee kauden toisella puoliskolla merkittävästi enemmän peliaikaa, jota ei ole lähtökohtaisesti luvassa Tottenhamissa.

[readmore from=valioliiga]

Tottenhamin mielestä lainasiirto on paras ratkaisu kaikille osapuolille. Dele voi nostaa arvoaan siirtomarkkinoilla onnistuessaan lainapestillään ja Tottenham saisi siten hänestä merkittävän siirtosumman ensi kesänä.

24-vuotias Dele on edustanut Tottenhamia vajaan kuuden vuoden ajan. 231 ottelussa on syntynyt 64 maalia ja 56 maalisyöttöä.

LUE MYÖS:

Lehti: Manchester City liittymässä mukaan kilpailuun Erling Braut Hålandista

Mesut Özilin uran jatko ratkeamassa kahden upporikkaan liikemiehen avulla – ”Hän siirtyy meille 90-prosenttisella varmuudella tammikuussa”

Man Unitedin tähtipelaajan agentti täräyttää huipputärkeän ottelun alla: ”Hänen on vaihdettava joukkuetta”