Man Unitedin tähtipelaajan agentti täräyttää huipputärkeän ottelun alla: ”Hänen on vaihdettava joukkuetta”
Ranskan maajoukkueen keskikenttäpelaaja Paul Pogba on tyytymätön Manchester Unitedissa, sanoo hänen agenttinsa Mino Raiola.
Pogba, 27, palasi Unitediin kesällä 2016 Juventuksesta 105 miljoonalla eurolla, silloisella maailmanennätyssummalla ja manchesterilaisten kaikkien aikojen suurimmalla siirtokorvauksella. Reilun neljän vuoden aikana on kuitenkin useasti kyseenalaistettu, onko ranskalaistähti ollut hintalappunsa arvoinen.
Toissa vuonna Pogba voitti Ranskan paidassa maailmanmestaruuden pelaten upeat kisat, mutta Manchesterissa hän on noussut otsikoihin enimmäkseen ailahtelevaisuutensa ja toistuvien siirtohuhujen takia.
Pogban ja Manchester Unitedin sopimus päättyy kesällä 2022. Raiola kertoi Tuttosportin haastattelussa, että hänen asiakkaallaan ei ole aikomustakaan pidentää diiliään, joten hän kehotti Unitedia myymään Pogban ensi kesänä, jottei ranskalaistähti lähde myöhemmin ilmaiseksi.
– Turha tässä on kierrellä. On parempi puhua selkeästi, katsoa eteenpäin ja olla tuhlaamatta aikaa syyllisten etsimiseen, sanoi Raiola Sky Sportsin mukaan.
– Paul ei ole onnellinen Man Unitedissa. Hän ei kykene ilmaisemaan itseään niin kuin hän haluaisi ja kuten ihmiset odottavat.
– Hänen on vaihdettava joukkuetta, hän tarvitsee maisemanmuutosta. Hänen sopimuksensa päättyy 1,5 vuoden päästä, kesällä 2022, mutta kaikkian osapuolten kannalta paras ratkaisu olisi seuraava [kesän] siirtoikkuna.
Raiolan kommentit osuvat Manchester Unitedin kannalta todella huonoon väliin, sillä joukkue pelaa tiistaina kauden toistaiseksi suurimman ottelunsa, kun se vierailee RB Leipzigin luona Mestarien liigassa. United johtaa lohkoaan, mutta se voi tiistaina pudota kolmanneksi ja siten Eurooppa-liigan puolelle.
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä