Mario Balotelli ja Kevin-Prince Boateng pelaavat yhdessä Italian kakkostasolla: ”Puolitoista vuotta sitten pelasin Barcelonassa”
Kuva: Getty Images
Mario Balotelli ja Kevin-Prince Boateng siirtyivät syksyllä Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Serie B:ssä pelaavan AC Monzan riveihin.
Aiemmin yhdessä AC Milanissa pelannut kaksikko yrittää nostaa AC Monzan Serie A:han. AC Monza on parhaillaan Serie B:ssä neljäntenä.
AC Milanin puheenjohtajana yli 20 vuoden ajan toiminut Silvio Berlusconi omistaa AC Monzan ja oli houkuttelemassa Boatengia seuraan.
Boateng käväisi Corriere della Seran haastattelussa ja kertoi muun muassa siirrostaan AC Monzan paitaan.
– Urani on täynnä suuria päätöksiä. Puolitoista vuotta sitten pelasin Barcelonassa ja nyt olen Italian kakkostasolla. Olisin voinut siirtyä MLS:aan, mutta olen ennemmin onnellinen. AC Monzassa on enemmän paineita kuin monessa Serie A:n seurassa, Boateng totesi.
– Minulle Balotelli on kuin veljeni. Hän tarvitsee vielä aikaa sopeutuakseen, mutta hän on hyvin motivoitunut. Odotamme hänen osoittavan meille, millainen pelaaja hän on.
Boateng on aloittanut kauden Serie B:ssä hienosti. 11 ottelussa on syntynyt neljä maalia ja kolme maalisyöttöä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin