RoPS:ssa käväissyt mysteeripelaaja hakee uutta seuraa Twitterissä – oli ennen kirjoilla Arsenalissa ja Norwichissa: ”Auttakaa minua”

Nigerialaisenglantilainen puolustaja Arinse Uade on ottanut kovat keinot käyttöön työnhaun suhteen. 23-vuotias Uade oli tänä vuonna muun muassa RoPS:n listoilla ja etsii nyt uutta seuraa Twitterissä.
Uade on melkoinen mysteeripelaaja, sillä hänen tilastoista viimeiset ottelut löytyvät Transfermarkt-sivustoln mukaan kaudelta 2015-16. Silloin Uade pelasi Norwichin U23-joukkueessa yhdeksän ottelua Valioliigan reservijoukkueiden sarjassa. Syyskuussa 2014 Uade siirtyi Arsenalin akatemiasta SJK:hon, mutta vastuuta ei edustusjoukkueessa tullut.
Lista joukkueista, joita Uade on edustanut, on pitkä. Vasta 23-vuotias puolustaja on urallaan ehtinyt olla monen seuran kirjoilla, mutta pelejä on tullut todella vähän.
Uaden mystisyyttä lisää entisestään esimerkiksi se, että Uade siirtyi Rovaniemen Palloseuraan virallisesti viime tammikuussa. Koronaviruksen takia Veikkausliiga käynnistyi viime kaudella vasta heinäkuussa, eikä Uade lopulta pelannut Rovaniemellä peliäkään. Uade ei tiettävästi mahtunut pelaamaan edes RoPS:n kakkosjoukkueessa RFA:ssa, joka sijoittui viime kaudella Kakkosen C-lohkossa kolmanneksi.
Rovaniemen reissun jälkeen Uade siirtyi elokuussa ilmaisella siirrolla uruguaylaiseen Rampla Juniorssin, joka pelaa maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Lopulta sopimus kuitenkin päättyi ennen aikojaan, juuri ennen kauden alkamista.
– Suureksi harmiksi joudun ilmoittamaan, että sopimukseni Rampla Juniorsin kanssa on päättynyt, koska oli epävarmaa pystyykö Rampla pelaamaan liigassa. Seuran nykyinen epävarmuus ajoi minut tekemään päätöksen, jota en koskaan olisi toivonut tekeväni. Sellaista tapahtuu jalkapallossa, Uade kertoi elokuussa.
Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.
Uade laajensi työnhakua torstaina myös Twitterin puolelle, jossa hän kertoi etsivänsä uutta seuraa. Uaden twiitti oli päivässä kerännyt yli 4 000 uudelleentwiittausta ja yli 4 800 tykkäystä.
– Vapaa pelaaja. Vasen puolustaja tai keskuspuolustaja. Vasenjalkainen. Etsin seuraa ja minulla on pieni palkkatoive. Haluaisin vain jatkaa ammattilaisuraani. Pyydän, että retwiittaat tai tykkäät tästä päivityksestä tai kommentoit hyviä kontakteja. Tarvitsen apua, Uade kirjoittaa Twitterissä.
Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.
Vuonna 2014 Uade esiteltiin myös SJK TV:ssä, kun hän saapui Seinäjoelle uutena pelaajana. Voit katsoa videon alta.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Virallista: Bayer Leverkusenin ykköstähti siirtyy ennätyssummalla Liverpooliin!
- Virallista: Kevin Durant PSG:n osaomistajaksi
- Lamine Yamal tapasi Neymarin – supertähdet yhdessä lomalla
- Unkari tarjoaa auttavan kätensä Venäjälle: ”Jalkapalloseurat eivät ole vastuussa poliittisista jännitteistä”
- Lionel Messiltä udeltiin taas Cristiano Ronaldosta: ”Emme ole kavereita”
- Katso: Mestarien liigan nöyryytys ei ole unohtunut – Inter-puolustaja uhkaili PSG:n fania väkivallalla
- Kommentti: Seurajoukkueiden MM-kisat antavat liian paljon, liian myöhään
- Seurajoukkueiden MM-kisojen toistaiseksi suurin yllätystulos saatiin torstaina
- Katso: Lionel Messiltä kaunis vapaapotku – Inter Miamille avausvoitto MM-kisoissa
- Mika Lehkosuo arvioi Pikkuhuuhkajien suoritusta EM-kisoissa: ”Se on seuraava askel”
- Lionel Messiltä udeltiin taas Cristiano Ronaldosta: ”Emme ole kavereita”
- Seurajoukkueiden MM-kisojen toistaiseksi suurin yllätystulos saatiin torstaina
- Lamine Yamal tapasi Neymarin – supertähdet yhdessä lomalla
- Kommentti: Seurajoukkueiden MM-kisat antavat liian paljon, liian myöhään
- Virallista: Bayer Leverkusenin ykköstähti siirtyy ennätyssummalla Liverpooliin!
- Virallista: Kevin Durant PSG:n osaomistajaksi
- Italialaisluotsi kertoi miksi kieltäytyi saudimiljoonista: ”En lähtisi sinne edes 18 miljoonan euron vuosipalkalla”