Saksan maajoukkuepelaaja haaveilee paluusta kotimaahansa: ”Jos sellainen ovi aukeaa…”
Kuva: Getty Images
Atalantan laitapuolustaja Robin Gosens myöntää, että hän tarttuisi heti kiinni mahdollisuuteen, jos hänelle tarjottaisiin siirtoa kotimaansa Saksan pääsarjaan.
Gosens, 26, debytoi Saksan A-maajoukkueessa viime syksynä, mutta hän ei ole ikinä pelannut Bundesliigassa. Hän siirtyi jo teini-ikäisenä Hollantiin, josta hän jatkoi matkaansa Italiaan ja Atalantaan kesällä 2017.
Serie A:ssa Gosens on noussut pelipaikkansa parhaimmistoon ja herättänyt siten useiden suurseurojen kiinnostuksen. Hän kertoi Rheinische Postin haastattelussa, että lähtökohtaisesti häntä houkuttelisi eniten siirtyä jonkun saksalaisjätin riveihin.
– Olen aina sanonut, että haluaisin siirtyä johonkin huippuseuraan Saksassa.
– Se ei tarkoita sitä, että olen Atalantassa ja Bergamossa vasten tahtoani tai, että lähtöni olisi kulman takana.
– Mutta jos sellainen ovi aukeaa, niin tarttuisin siihen tilaisuuteen.
Kuluvalla kaudella Gosens on pelannut Atalantassa 15 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä neljä maalia ja syöttänyt kaksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin