Sarjakauden neljäs tappio pudotti PSG:n Ranskan liigassa jo kolmanneksi – Neymar vietiin paareilla kentältä
Kuva: Getty Images
Viimeisten kahdeksan kauden aikana seitsemän ranskanmestaruutta voittanut ja viime kaudella Mestarien liigan loppuottelussa pelannut PSG kärsi sunnuntai-iltana jo neljännen tappionsa Ligue 1 -kauden aikana. Olympique Lyonnais haki pisteet Pariisista maalein 0-1.
Ensimmäisen harminsa PSG koki jo ennen puolen tunnin täyttymistä, kun toppari Abdou Diallo tuli vaihtoon loukkaantumisen vuoksi. Hänen tilalleen tuli saksalainen Thilo Kehrer.
Viisi minuuttia myöhemmin, 35. minuutilla nähtiin ottelun ainoa maali, jonka teki zimbabwelaishyökkääjä Tino Kadewere. Maali oli Kadewerelle jo kauden viides Lyonissa. 24-vuotias Kadewere pelasi vuodet 2015-2018 ruotsalaisessa Djurgårdenissa, vietti viimeiset kaksi kautta Ligue 2:n Le Havressa ja on tullut nyt ryminällä sisään Ligue 1:een.
PSG piti etenkin toisella puoliajalla enemmän palloa, mutta ei saanut hyökkäyksessä mitään kovin vaarallista aikaa. Laukaukset maalia kohti tilastoitiin Lyonin hyväksi 5-1. Muutamia minuutteja ennen pelin loppua Kylian Mbappé pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta nuoren ranskalaisen kuti painui vähän ohi Lyonin maalin.
[readmore from=PSG]
Lopullisesti PSG:n ilta synkkeni lisäajan viidennellä minuutilla, kun joukkueen supertähti ja keulakuva Neymar loukkaantui ja hänet kannettiin kyynelehtien paareilla pois kentältä. Neymarin nilkka jäi ikävästi Lyonin Thiago Mendesin saksien väliin, ja tuomari ajoikin Mendesin VAR-tarkistuksen jälkeen ulos.
PSG putosi päivän tulosten myötä Ligue 1:n kärkipaikalta kolmanneksi, joskin vain pisteen Lilleä ja Lyonia vähemmän keränneenä. Lille nousi sarjajohtajaksi voitettuaan tänään Bordeaux’n 2-1. Kärkipää on tasainen, sillä kolmen pisteen sisälle kärkikaksikosta mahtuvat myös Marseille ja Montpellier.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen