Huuhkajien Niko Hämäläinen järkyttyi toisen kotimaansa USA:n levottomuuksista: ”Haluan ihmisten ymmärtävän!”
Pelätty skenaario toteutui loppiaisena Yhdysvalloissa. Yhdysvaltain kongressin oli määrä kokoontua vahvistamaan Joe Bidenin valinta maan seuraavaksi presidentiksi, mutta kongressin istunto keskeytyi, kun suuri määrä istuvan presidentin Donald Trumpin kannattajia tunkeutui maan kongressirakennukseen.
Kuvat Washingtonin Capitolista ovat herättäneet laajaa huomiota ja kummastusta siitä, kuinka helposti mellakoitsijat pääsivät sisälle hallintorakennukseen. Trump esikuntineen toisteli edelleen keskiviikkona pitävänsä marraskuisten presidentinvaalien tulosta vilpillisenä. Presidentti on myös aiemmissa puheissaan kehottanut kannattajiaan vastarintaan.
Keskiviikon tapahtumia on kuvailtu myös vallankaappausyritykseksi. Twitter päätti tapahtumien johdosta sulkea Trumpin tilin 12 tunniksi, ja uhkasi sulkea tilin lopullisesti, mikäli presidentti ei poista kolmea twiittiään. Facebook poisti jo aiemmin Trumpin videon, jota se piti tilanteen kannalta vaarallisena.
Washingtonin tapahtumissa Capitolin liepeillä on tiettävästi kuollut ainakin neljä ihmistä. Yhtä surmansa saaneista ammuttiin kongressirakennuksen sisällä. Capitolin alueelta löydettiin myös räjähteitä.
Tuoreet tapahtumat vallanvaihdoksen lähestyessä järkyttivät myös Huuhkajien yhdysvaltalaissyntyistä ja USA:ssa kasvanutta laitapuolustajaa Niko Hämäläistä. QPR:n puolustaja uudelleentwiittasi kansalaisoikeusjärjestö NAACP:n twiitin, jossa kyseenalaistettiin jalkapallokentiltä tutun Black Lives Matter -polvistumiseleen kritisointia. Hämäläisen tunteikas saateteksti kuului näin:
– Haluan ihmisten ymmärtävän! Tämä on paljon suurempaa kuin te kaikki luulette tai ymmärrätte…
I WANT PEOPLE TO UNDERSTAND! THIS IS MUCH BIGGER THEN YALL THINK OR UNDERSTAND...
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille