Lehti: PSG:hen palkattu Mauricio Pochettino haluaa maalitykin Valioliigasta

Paris Saint-Germainin uusi päävalmentaja Mauricio Pochettino haluaa hankkia Manchester Cityn Sergio Agüeron ensi kaudeksi joukkueeseensa, kertoo The Mirror.
Argentiinalaiskärki Agüeron, 32, ja Cityn sopimus päättyy ensi kesänä, joten hän on tammikuun alusta lähtien saanut vapaasti neuvotella ulkomaisten seurojen kanssa esisopimuksesta.
Agüeron on Cityn seurahistorian paras maalintekijä 256 osumallaan, mutta hän on tällä kaudella pelannut loukkaantumisten takia vain yhdeksässä ottelussa.
Jos Agüero ei solmi Cityn kanssa uutta diiliä, hän vaihtaa kesällä maisemaa ilman siirtokorvausta. Puhtaasti urheilullisessa mielessä hänelle löytyisi varmasti lukematon määrä ottajia, mutta PSG kuuluu niihin harvoihin seuroihin, joilla olisi varaa ottaa kontolleen Agüeron 265 000 euron viikkopalkka.
Pelaaja-agentti Bruno Satin, joka oli aikanaan järjestämässä Agüeron siirtoa Cityyn, sanoi Late Football Clubin haastattelussa, että Pochettino lukeutuu maanmiehensä suuriin ihailijoihin.
– On olemassa tietty pelaaja, josta hän pitää paljon ja jonka hän haluaisi PSG:hen ja joka on vapaana ensi heinäkuussa. Se on Sergio Agüero, argentiinalaispelaaja, jonka Pochettino tuntee todella hyvin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen