Manchester United jatkaa Valioliigan kärjessä – Alisson pelasti Liverpoolille tasapelin kärkiottelussa

Manchester United jatkaa Valioliigan kärkipaikalla myös viikonlopun jälkeen. Sarjajohtaja United vieraili Liverpoolin kotistadionilla Anfieldilla ja haki huippuottelusta pisteen maalittoman tasapelin myötä. Liverpool jatkaa sarjan kolmantena kolme pistettä Unitedia vähemmän keränneenä, mutta sarjan parhaalla maalierolla. Manchester City voi tosin kiilata vielä iltaottelun myötä Liverpoolin edelle.
Ottelu alkoi hienolla tribuutilla kaksi viikkoa sitten kuolleelle Gerry Marsdenille, joka tunnetaan Liverpoolin ikonisen hymnin You’ll Never Walk Alonen laulajana.
Ottelun ensimmäinen puoliaika ei hienouksia tarjonnut. Liverpool hallitsi peliä, mutta ei oikein päässyt kunnon maalipaikoilla Unitedin puolustuksen pysyttyä tiiviinä.
Toisella jaksolla nähtiin parempia maalipaikkoja, mutta verkot eivät silti heiluneet. Unitedin kapteeni Harry Maguire blokkasi 59. minuutilla hyvin Roberto Firminon viimeistely-yrityksen, ja David de Gea torjui Thiagon kovan kudin.
Kaksi parasta maalipaikkaa sai kuitenkin Manchester United, mutta molemmilla kerroilla Alisson Liverpoolin maalilla oli etevämpi. 75. minuutilla Bruno Fernandes ohjasi suoraan syötöstä kohti maalia vain kuuden metrin etäisyydeltä, mutta brasilialainen sai jalkansa väliin. 83. minuutilla Paul Pogba pääsi puolestaan yrittämään maalintekoa, mutta Alisson torjui vartalollaan kovan, mutta suoraan päin tulleen laukauksen. Alissonille kirjattiin toisella puoliajalla neljä torjuntaa De Gean kahta vastaan.
Huipputehokkaasta hyökkäyksestään tunnettu Liverpool jäi nyt maaleitta jo kolmannessa valioliigaottelussa peräkkäin. Voitottomia otteluita on peräkkäin jo neljä. Manchester United on puolestaan pelannut jo 16 vierasottelua Valioliigassa peräkkäin ilman tappiota.
Joukkueet kohtaavat uudestaan ensi sunnuntaina Old Traffordilla FA Cupin 4. kierroksen ottelussa. Viikolla United kohtaa Valioliigassa Fulhamin ja Liverpool Burnleyn.
Jutun otsikossa ollut kirjoitusvirhe ”Allison” muokattu oikeaan muotoon ”Alisson” 17.1. kello 23.33.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”