Manchester United jatkaa Valioliigan kärjessä – Alisson pelasti Liverpoolille tasapelin kärkiottelussa
Kuva: Getty Images
Manchester United jatkaa Valioliigan kärkipaikalla myös viikonlopun jälkeen. Sarjajohtaja United vieraili Liverpoolin kotistadionilla Anfieldilla ja haki huippuottelusta pisteen maalittoman tasapelin myötä. Liverpool jatkaa sarjan kolmantena kolme pistettä Unitedia vähemmän keränneenä, mutta sarjan parhaalla maalierolla. Manchester City voi tosin kiilata vielä iltaottelun myötä Liverpoolin edelle.
Ottelu alkoi hienolla tribuutilla kaksi viikkoa sitten kuolleelle Gerry Marsdenille, joka tunnetaan Liverpoolin ikonisen hymnin You’ll Never Walk Alonen laulajana.
Ottelun ensimmäinen puoliaika ei hienouksia tarjonnut. Liverpool hallitsi peliä, mutta ei oikein päässyt kunnon maalipaikoilla Unitedin puolustuksen pysyttyä tiiviinä.
Toisella jaksolla nähtiin parempia maalipaikkoja, mutta verkot eivät silti heiluneet. Unitedin kapteeni Harry Maguire blokkasi 59. minuutilla hyvin Roberto Firminon viimeistely-yrityksen, ja David de Gea torjui Thiagon kovan kudin.
Kaksi parasta maalipaikkaa sai kuitenkin Manchester United, mutta molemmilla kerroilla Alisson Liverpoolin maalilla oli etevämpi. 75. minuutilla Bruno Fernandes ohjasi suoraan syötöstä kohti maalia vain kuuden metrin etäisyydeltä, mutta brasilialainen sai jalkansa väliin. 83. minuutilla Paul Pogba pääsi puolestaan yrittämään maalintekoa, mutta Alisson torjui vartalollaan kovan, mutta suoraan päin tulleen laukauksen. Alissonille kirjattiin toisella puoliajalla neljä torjuntaa De Gean kahta vastaan.
Huipputehokkaasta hyökkäyksestään tunnettu Liverpool jäi nyt maaleitta jo kolmannessa valioliigaottelussa peräkkäin. Voitottomia otteluita on peräkkäin jo neljä. Manchester United on puolestaan pelannut jo 16 vierasottelua Valioliigassa peräkkäin ilman tappiota.
3 – Liverpool have failed to score in three straight @premierleague games for the first time since March 2005, whilst they are only the third different reigning PL champion to do so after Arsenal in 1998-99 & Leicester in 2016-17. Defused. #LIVMNU
16 - Manchester United are unbeaten in their last 16 away matches in the Premier League (W12 D4) – only once have they gone longer without a defeat on the road in the competition (17 games ending in September 1999). Striving. #LIVMNU
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti