Serie A:n sarjakärki AC Milan suuren haasteen edessä – vastaan asettuu Juventus: ”Nämä ovat upeita otteluita”
Kuva: Getty Images
AC Milan isännöi Juventusta keskiviikkoiltana Serie A:n huippukamppailussa.
AC Milan johtaa Serie A:ta pisteen erolla paikallisvastustajaansa Internazionaleen. Yhden ottelun vähemmän pelannut Juventus on viides. AC Milan on kymmenen pistettä Juventusta edellä.
Juventus kohtaa rästiottelussaan Napolin. Ottelun ajankohtaa ei ole vielä ilmoitettu.
Zlatan Ibrahimovic on sivussa keskiviikkoisesta ottelusta lihasvamman vuoksi. 39-vuotias ruotsalaiskärki on kärsinyt lihasvammasta noin viiden viikon ajan, mutta jo kymmenen sarjamaalia tällä kaudella viimeistelleen Ibrahimovicin on määrä palata pian pelikentille.
AC Milanin päävalmentaja Stefano Pioli ei pidä huomista ottelua ratkaisevana – suuntaan tai toiseen.
– Tavoitteemme on voittaa Juventus. Kyseessä on historiallinen ottelu, jossa kaksi suurseuraa kohtaavat toisensa. Se on erityinen ottelu myös kannattajille. Luvassa on tärkeä ottelu ja tiedostamme sen. Kautta voi pitää maratoonina, emmekä voi ajatella, että huominen ottelu ratkaisisi kaiken. Se ei ole ratkaiseva ottelu, mutta tärkeä joka tapauksessa, Pioli totesi lehdistötilaisuudessaan.
Pelaajaurallaan niin AC Milania kuin Juventustakin edustanut Andrea Pirlo tietää, kuinka suuri ottelu on luvassa. Pirlo on Piolin kanssa samaa mieltä siitä, ettei huominen kamppailu ratkaise vielä mitään.
– Luonnollisesti kyseessä on tärkeä ottelu, mutta ei ratkaiseva. Nämä ottelut ovat aina upeita. Se oli sitä pelaajana ja myös valmentajana. Teemme parhaamme, Juventuksen päävalmentaja lupasi.
Kamppailu potkaistaan käyntiin keskiviikkoiltana 21.45.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki

- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi