Torino – Fiorentina: Vieläkö voitot kiertävät?
Kuva: Getty Images
Serie A
Torino – Fiorentina
Perjantai 29.01. klo 21:45
Torinon tilanne putoamisviivalla ei ole helppo. Koko kaudella joukkue on onnistunut nappaamaan vain kaksi voittoa ja se on auttamatta liian vähän, vaikka illan isännät ovat ajoittain epäonnesta kärsineetkin. Fiorentina painiskelee sarjataulukon keskikastissa ja sen helmasyntinä on ollut otteiden heittely – hyvän ja huonon päivän ero on liian iso.
Torinon epäonni on heijastunut myös itseluottamukseen, eikä Marco Giampaolo saanut vuotoherkkää puolustusta ruotuun. Giampaolon tilalle nostettu Davide Nicola debytoi joukkueen peräsimessä viime viikolla Beneventoa vastaan. Torinolaiset olivat paikoitellen hätää kärsimässä, mutta kampesivat itsensä kahden maalin takaa ansaittuun tasapeliin. Nicola toivoo tämän nosteen kantavan myös perjantain ottelussa.
Fiorentina loi viime viikonloppuna nahkansa surullisen Napolille kärsityn murskatappion jälkeen – Crotone kaatui ansaitusti. Violan päivän kuntoa onkin välillä aivan mahdotonta arvailla. Parhaimmillaan joukkue on kuitenkin laadukas jopa kivikovassa Serie A:ssa. Cesare Prandelli on tällä hetkellä siitä onnellisessa asemassa, että hän pystyy laittamaan kentälle optimaalisen kokoonpanon.
Lyö vetoa ottelusta:
Ottelu ei ole kaikkein helpoin ennustaa, mutta alisuorittanut Torino ei tunnu altavastaajalta. Niinpä otetaan tasapelivarmistuksella isäntiä kuitille. Vetosuositukseksi kelpaa kevyellä kädellä Tasapeli ei vetoa: Torino kertoimella 1,92. LYÖ VETO tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa. Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa