Glen Kamaran Rangers hankki Yhdysvaltojen kaikkien aikojen nuorimman ammattilaispelaajan – suomalaistähden tuleva manttelinperijä?
Kuva: Getty Images
Skotlannin liigaa johtava Rangers on hankkinut keskikenttäpelaaja Francis Jacobsin yhdysvaltalaisesta Orange Countysta, kertoo The Athletic.
Jacobs täyttää ensi kuussa vasta 16, ja hänen odotetaan liittyvän Rangersin riveihin myöhemmin tänä vuonna.
Ison-Britannian passin omaava Jacobs on pelannut ammattilaisena elokuusta 2019 lähtien, mikä tekee hänestä Yhdysvaltojen kaikkien aikojen nuorimman ammattilaisen. Hän oli ammattilaissopimuksen tehdessään 14 vuotta, neljä kuukautta ja 29 päivää vanha, eli muutaman viikon nuorempi kuin entinen kohulupaus Freddy Adu ensimmäisen diilinsä alkaessa.
Rangers ja Orange County ovat tehneet läheistä yhteistyötä joulukuusta 2019 lähtien, mikä on tarkoittanut esimerkiksi pelaajien liikkumista seurojen välillä. Jacobs oli yksi kolmesta nuorukaisesta, jotka pääsivät treenaamaan Rangersin kanssa heti yhteistyön alettua. Jacobs teki myös ison vaikutuksen pelatessaan Rangersin riveissä arvostetussa junioriturnauksessa Alkass International Cupissa Qatarissa.
Aikuisten peleissä Jacobs on vielä todella tuore tuttavuus. Hän on esiintynyt Orange Countyn paidassa kahdesti USL Championshipissa, eli Yhdysvaltojen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Tulevalla kaudella Orange Countya edustavat Veikkausliigasta ja Suomen maajoukkueista tutut Eero Markkanen ja Mikko Kuningas.
Aika näyttää, voiko Jacobs jossain vaiheessa korvata Huuhkajien Glen Kamaran Rangersin keskikentällä. Kamara, 25, on lehtitietojen mukaan herättänyt kiinnostusta useissa seuroissa Englannissa sekä ympäri Eurooppaa. Suomalaistähden potentiaalinen siirtokorvaus on suurella todennäköisyydellä moninkertainen verrattuna hänen edelliseensä, sillä Rangers pulitti Kamarasta Dundee FC:lle kaksi vuotta sitten vain 50 000 puntaa.
At 14 years-old, Francis becomes the youngest male professional soccer signing in US history!
Full story here
orangecountysoccer.com/news_article/s…
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- Pohjanmaan derbyssä hurja tulos – VPS murskavoittoon
- MLS-kausi käynnistyy illalla – mukana neljä suomalaista
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Paloittelumurhaaja päästettiin ammattilaiskentille Brasiliassa
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- MLS-kausi käynnistyy illalla – mukana neljä suomalaista
- Eero Markkanen: Ura jatkuu yllättävässä seurassa