Huuhkajiin viime syksynä noussut Onni Valakari on pelannut erinomaista kautta Kyproksen pääsarjan Pafos FC:ssä. Maanantaina suomalainen teki kaksi maalia, kun Pafos voitti Ermisin maalein 3-1.

Valakarin maalisaldo on nyt jo komeat 12 maalia. Se riittää sarjan maalitilastossa jaettuun toiseen sijaan toisen suomalaisen Berat Sadikin sekä kahden muun pelaajan kanssa. Maalipörssin kärjessä on 13 maalia tehnyt Apollon Limassolin ranskalaishyökkääjä Nicolas Diguiny.

21-vuotias Valakari on kunnostautunut erityisesti erikoistilanteiden antajana, sillä hänen kauden 12 maalistaan peräti seitsemän on syntynyt rankkarista. Niin myös maanantain ensimmäinen osuma. Yhden rankkarin Valakari on kauden aikana myös missannut, mutta uran rankkarisaldo on Transfermarktin mukaan nuorelle pelaajalle komea: 14 onnistumista 16 yrityksestä.

Maanantain toinen maali syntyi puolestaan vapaapotkusta. Valakari löysi tarkalla silmän raon muurin reunasta ja upotti pallon maalin alanurkkaan. Hienon vaparimaalin voi katsoa alla olevasta ottelukoosteesta ajasta 6:09 alkaen, tai tästä linkistä.

Valakarin rankkarimaali näkyy samalla videolla ajassa 4:25.

Viime viikon tiistaina Kyproksella pelattiin suomalaisittain hieno ottelu, kun sarjan kaikki kolme suomalaista, Pafosin Onni Valakari ja Paulus Arajuuri sekä Doxan Berat Sadik pelasivat keskinäisessä kohtaamisessa täydet 90 minuuttia. Arajuuri ja Sadik toimivat vieläpä tuttuun tapaan joukkueidensa kapteeneina. Juuri tuossa pelissä suomalaiset maalipyssyt jäivät kuitenkin maaleitta, kun koko ottelu päättyi 0-0.

Huuhkajat

@Huuhkajat
Onni Valakari ja Paulus Arajuuri pelasivat koko pelin, kun Pafos FC pelasi maalittoman tasapelin Doxan vieraana. Doxan riveissä Berat Sadik kirjautti myös täydet minuutit. #Huuhkajat