Nämä maalit Jari Litmanen muistaa aina – ”Vaikea jättää yhteen tai kahteen”

© Kuva: Juha Tamminen

Jari Litmanen täyttää tänään, lauantaina, 50 vuotta.

Suomalaislegenda pelasi huippu-uransa aikana yli 630 ottelua, joissa syntyi peräti 233 maalia. Näihin maaleihin lukeutuu useita merkittäviä ja toinen toistaan hienompia osumia, joista jokaisella – myös Litmasella itsellä – on muistissaan omat suosikkinsa.

– Niitä on käsittääkseni aika paljon, jos niitä lukemia aletaan katsomaan, Litmanen kertoo syntymäpäiväjuhlan kunniaksi järjestetyssä mediatilaisuudessa.

– Kaikkia en taida muistaakaan. Jos niihin jossain yhteyksissä törmää, niin tulee sellainen: ”Ai tuollainenkin on tullut tehtyä”.

– Parhaiten mieleen ovat kuitenkin painuneet ensimmäiset ja isot maalit.

Litmanen teki uransa ensimmäisen maalin pääsarjatasolla rakkaan kasvattajaseuransa Lahden Reippaan riveissä vuonna 1988. Se syntyi upealla tavalla, kun hän ampui Pertti Jantusen keskityksen saksipotkulla alakulmaan 1-0-voitossa OTP:ta vastaan.

– Ensimmäinen maali Lahden Kisapuiston hiekkakentällä, missä pelataan lähtökohtaisesti pesäpalloa nykyään, oli upea juttu 17-vuotiaalle kaverille, joka ratkaisi sillä yksittäisellä maalilla sen ottelun, Litmanen kuvaili.

– Se oli ensimmäinen maalini miesten tasolla virallisessa ottelussa SM-sarjassa. Se on ilman muuta yksi niistä isoimmista ja tärkeimmistä jutuista.

– Samalla tavalla voi varmasti sanoa ensimmäisestä maalistani A-maajoukkueessa. Tein sen Olympiastadionilla eteläpäätyyn Kimmo Tarkkion keskityksestä Maltaa vastaan. Sekin peli me voitettiin.

Litmanen teki hollantilaisjätti Ajaxin paidassa yhteensä 133 maalia, joista ikimuistoisimmat syntyivät ehdottomasti Mestarien liigassa. Kaudella 1994-95 hänen kaksi välierämaaliaan Bayern Müncheniä vastaan kantoivat Ajaxin loppuotteluun, jossa joukkue voitti Milanin 1-0.

Seuraavalla kaudella hän voitti Mestarien liigan maalikuninkuuden yhdeksällä täysosumallaan, osuen taas kahdesti välierissä. Litmanen teki silloin maalin myös loppuottelussa, jossa Ajax kuitenkin hävisi Juventukselle rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

– Ajaxissa on tietysti paljon niitä maaleja [jotka eivät koskaan unohdu]. Muutamat Anfieldilla tehdyt maalit Liverpoolissa ja Camp Noulla tehdyt maalit Barcelonassa ovat jääneet myös mieleen, Litmanen jatkoi.

– Tietysti Mestarien liigan finaalissa tehty maali vuonna 1996 muistuu mieleen. Se oli poikkeuksellinen maali itselleni. Samoin esimerkiksi välierämaalit matkalla finaaliin kaudella 1995-96.

– Ensimmäiset osaottelut eivät olleet mitenkään helppoja, mutta jälkimmäsessä osassa tuli sitten ratkaisu ja onnistuin tekemään maalit [Panathinaikosia vastaan].

– Näitä (ikimuistoisimpia maaleja) on vaikea jättää yhteen tai kahteen, Litmanen päätti.

Paljon onnea Jari Litmanen, 50 vuotta!

LUE MYÖS:


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.