Rasmus Schüller heti kapteenistossa uudessa seurassaan? – ”Tietenkin se on suuri kunnia”

Joulukuussa uuteen seuraansa Djurgårdeniin siirtynyt Rasmus Schüller sai kantaa joukkueensa kapteeninnauhaa vuoden toisessa harjoitusottelussa, 7. helmikuuta pelatussa pelissä Vasalundia vastaan. Kilpailukauden avauksessa, sunnuntain cup-ottelussa Bragea vastaan kapteenina toimi Magnus Eriksson. Erikssonia ja Jacob Une Larssonia pidetään suosikkeina joukkueen uudeksi kapteeniksi Lech Poznaniin siirtyneen Jesper Karlströmin jälkeen, mutta Schüllerkin olisi tehtävään heti valmis.
– Kapteeninnauhan saaminen on suuri kunnia. Minulla oli se Vasalund-ottelussa ja tietysti otin sen kunnialla vastaan, Schüller totesi Fotbolldirektin haastattelussa.
– Joukkueessa on kuitenkin monta johtajaa, ja on tärkeää, että monet kantavat vastuuta kentällä ja kentän ulkopuolella. Mielestäni tässä ryhmässä näin onkin.
Schüller kertoo yhteistyön kentän keskustassa sujuvan hyvin Hampus Finndellin ja Magnus Erikssonin kanssa.
– Se toimii hyvin koko ajan. Opimme tuntemaan toisemme koko ajan paremmin. Yritämme löytää pallollisina syöttölinjoja ja puolustuksellisesti liikumme hyvin ja yritämme sulkea vastustajat yhdelle puolelle.
– Minä olen kaiketi se, joka jää alemmas ja tasapainottaa peliä. Siten Hampus ja Mange voivat nousta enemmän. Minä yritän löytää syötön vastustajan linjojen väliin, jotta he kaksi voivat pelata ratkaisevan syötön sieltä.
Siirtoonsa Schüller vakuuttaa olevansa hyvin tyytyväinen.
[readmore from=Schüller-Rasmus]
– Olemme vasta kauden alussa, mutta kehitysvaiheemme on edennyt hyvin. Tuntuu hauskalta tulla Djurgårdenin uuteen projektiin, jossa on tapahtunut niin paljon muutoksia.
– Emme ole puhuneet tavoitteista kovin paljon. Historiallisesti Djurgårdenin seurana pitäisi kuitenkin voittaa pokaaleita, joten se on tavoitteemme. Se on klisee, mutta haluamme voittaa jokaisen ottelun, Schüller lisäsi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS