Saksalaislehti käynnisti myllyn – aineksina Jürgen Klopp, Steven Gerrard, Liverpool…

© Kuva: Getty Images

Saksalaislehti Bildin viime viikolla esittämä ajatus Jürgen Kloppin siirtymisestä Joachim Löwin saappaisiin Saksan maajoukkuevalmentajaksi, on luonnollisesti ottanut kierroksia mediajuoruissa.

Esitetty ajatus siitä, että Klopp jättäisi Liverpoolin jo ennen sopimuksensa päättymistä, liittyy vuoden 2022 MM-kisojen jälkeiseen aikaan. Skenaario on mitä ilmeisimmin se, että Die Mannschaft ei tarjoaisi Löwille uutta sopimusta, heinäkuussa 2022 päättyvän jatkoksi. Näin varmasti kävisikin, mikäli Saksan MM-urakka ei toisi ryhmälle toivottua tulosta.

Klopp on itsestään selvä ehdokas, mikäli maajoukkuevalmennusta aletaan Saksassa remontoida. Yhtä selvä ehdokas Kloppin paikalle Liverpoolissa, ainakin pintapuolisesti, on seuralegenda Steven Gerrard, jota jo sovitellaan saksalaismanagerin paikalle Anfieldilla, muiden muassa Sunday Mirrorin mukaan.

Lehti sanoo, että usko Kloppin haluun siirtyä Saksan ruoriin kasvaa jatkuvasti. Arvioissa huomioidaan myös, ettei Löwin asema kestäisi heikkoa menestystä tämän vuoden EM-kisoissa, vaan se jouduttaisi hänen lähtöään entisestään. Gerradin nimi taas on helppo vetää mukaan yhtälöön. 40-vuotias on voittamassa Skotlannin liigaa, ensimmäisessä valmennuspestissään Liverpoolin ulkopuolella. Rangers on totta kai suurseura, mutta tuskin pystyisi pitämään valmentajasta kiinni, mikäli Merseysiden amerikkalaisomistajat todella jahtiin lähtisivät.


David Hasselhoff tarjoaa 20 ilmaiskierrosta

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Wheelz-kasinolle.
  • Kun ilmainen pelitili on rekisteröity, tilillesi ilmestyy 20 ilmaiskierrosta ilman omaa talletusta!
  • Tallettajat saavat lisäksi 300€ bonuksen + 100 ilmaiskierrosta lisää.