Suomen Cup -kierros veikkausliigajoukkueiden osalta pelattu – Lohko A edelleen varsin auki
Suomen Cupin toiset ottelut saatiin veikkausliigajoukkueiden osalta päätökseensä, kun Honka päätti pelinsä Hakaa vastaan 1-0 -voittoon. Espoolaisten sarjasija ei voitolla kohentunut, vaan joukkue jatkaa edelleen kolmospaikalla – nyt tosin tasapisteissä Hakan kanssa. Kärkiryhmä FC Inter on täydellä kuuden pisteen potilla ja maalierolla 4-0 jo jatkossa, ja hyvin lähellä myös lohkon voittoa.
Aiemmin HJK oli noussut Helsingin paikallisväännössä 2-1 -voittoon, vaikka pelasikin Valtteri Morenin suoran punaisen jälkeen vajaalla lähes 40 minuuttia. Lohko A:ssa tilanne on tämän tuloksen myötä todella avoin – vain KTP on putoamassa kelkasta, hävittyään lauantain pelinsä FC Lahdelle selkeästi 0-3.
Lohko C on pisteiden valossa täysin samassa tilanteessa kuin B. KuPS höykytti lauantaina SJK:ta lukemin 5-2, ja on matkalla lohkovoittoon. Kakkosena ja kolmosena olevat AC Oulu ja SJK ovat toki vain kolmen pisteen päässä. Ilveksen eväät eivät lauantaina riittäneet sarjanousija Oulua vastaan, eivätkä välttämättä riitä koko kilpailun alkulohkoa pidemmälle. Joukkue kohtaa 20.2. vieraissa SJK:n.
Seuraa tuloksia ja tilastoja Suomifutis.comin omalla Suomen Cup -sivulla!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan

- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin