Useat lähteet: Bayern München teki aivan siirtoikkunan takarajalla vielä yhden hankinnan
Kuva: Getty Images
Saksan siirtoikkuna sulkeutui maanantaina klo 19 Suomen aikaa. Bayern München teki mediatietojen mukaan aivan siirtotakarajalla vielä yhden pelaajahankinnan, josta se ei ole kuitenkaan vielä tiedottanut virallisesti.
Siirrosta ovat kertoneet muun muassa Guardianin Tom Bogert sekä The Athleticin Sam Stejskal. Myös Transfermarktin omien tietojen mukaan tiedot pitävät paikkansa. Epäselvyyttä oli aluksi sitä, ehdittiinkö siirtopaperit toimittaa ajoissa, mutta niin kerrotaan tapahtuneen. Siksi Bayernin uskotaan virallistavan siirron pian.
Kenestä sitten puhutaan? No, 17-vuotiaasta keskuspuolustajasta Justin Chestä. Che on pelannut tähän saakka MLS-organisaatio FC Dallasissa, Bayernin yhdysvaltalaisessa yhteistyöseurassa. Hän oli yksi kuudesta Dallasin junioripelaajasta, joka osallistui viimeisten kolmen viikon aikana Bayernin harjoituksiin, ja teki treeneissä vaikutuksen.
Chen sopimus on puolen kauden lainapesti, johon sisältyy Bayernin osto-optio. Hänen on määrä liittyä aluksi Bayernin alle 19-vuotiaiden joukkueen vahvuuteen.
Justin Chellä on sekä Yhdysvaltain että Saksan kansalaisuus.
.@Transfermarkt can confirm that #Bayern have signed Justin Che from FC Dallas. Player is already registered with the DFB and the club. Final details awaiting from FIFA. Loan to buy deal is agreed until the end of the season. Che has a German passport. More to follow. #USMNT
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen