Zlatan Ibrahimović joutui torstai-iltana rasististen huutelujen kohteeksi. Belgradin Punaisen tähden kannattaja huuteli törkeyksiä ruotsalaiselle. Kannattajan kuultiin huutavan ”Balija”, joka on haukkumasana bosnialaisille. Zlatanin isä on Bosnian muslimi.

– Yksi alentavimmista sanoista, jota muslimista voi käyttää. Tästä ei ole mitään epäselvyyttä, Lundin yliopiston historian dosentti Sanimir Resic sanoi heti ottelun jälkeen ruotsalaiselle Sportbladetille.

Nyt Belgradin Punainen tähti on julkaissut anteeksipyyntönsä:

– Tuomitsemme kiivaasti Zlatan Ibrahimovićille tarkoitetut rasistiset huutelut Eurooppa-liigan ottelussa AC Milania vastaan. Seuramme tekee kaiken mahdollisen, jotta pystymme jatkossa järjestämään ottelutapahtuman ilman rasismia. Emme anna yhden ihmisen tahrata Serbian perinteistä vieraanvaraisuutta. Työskentelemme viranomaisten kanssa rikoksentekijän tunnistamiseksi ja vaadimme, että häntä rangaistaan, Punaisen tähden tiedotteessa luki.

Zlatan istui huuteluiden aikana katsomossa vaihtopenkkien takana. Maalitykki piti päänsä viileänä eikä reagoinut asiaan millään tavalla.

UEFA on ilmoittanut, että se aloittaa asiasta tutkinnan.

Lähde: Daily Mail