Saksan jalkapallopiireissä on puhuttanut tällä viikolla eniten se, kuinka maan A-maajoukkuetta liki 15 vuoden ajan valmentanut Joachim Löw ilmoitti jättävänsä pestinsä ensi kesän EM-kisojen jälkeen. Löwin sopimus oli voimassa Qatarin ensi vuoden MM-kisoihin saakka, mutta hän päätti lähteä puolitoista vuotta aikaisemmin.

Kuten aina merkittävien valmentajanpostien vapautuessa, käynnistyivät nytkin välittömästi huhut Löwin seuraajasta Saksan valmentajana. Ensimmäisenä huhuihin nostettiin jokseenkin kaikkialla, mutta etenkin kotimaassaan erittäin suosittu Liverpool-manageri Jürgen Klopp. Klopp riensi kuitenkin pikavauhtia kiistämään kiinnostuksensa tehtävää kohtaan ja sitoutui jatkossakin Liverpooliin.

– En tule olemaan käytettävissä Saksan mahdolliseksi maajoukkuevalmentajaksi kesällä enkä kesän jälkeen. Minulla on Liverpoolin kanssa kolme vuotta sopimusta jäljellä. Tilanne on melko helppo ymmärtää: kun sopimus allekirjoitetaan, siitä pidetään kiinni. Aivan kuten tein myös Mainzissa ja Dortmundissa, Klopp kommentoi medialle keskiviikkoisen Leipzig-pelin yhteydessä.

– Eihän tämä huono hetki olisi lähteä karkuun ja valmentaa vähän Saksassa kahden viikon välein, mutta en voi, Klopp jatkoi ironiseen sävyyn Liverpoolin vaisuun kauteen viitaten.

Klopp sen sijaan esitti omaksi ehdokkaakseen tehtävään 62-vuotiasta Ralf Rangnickia, RB Leipzig ja Red Bull Salzburgin entistä valmentajaa. Saksalaismediassa ei ole kuitenkaan keskitytty niinkään Rangnickiin, vaan Löwin paikalle sovitellaan pikemminkin Hansi Flickiä, joka johdatti Bayern Münchenin kaudella 2019-2020 mahtavaan kuuden pokaalin suoraan.

56-vuotias Flick olisi sikäli erittäin loogista jatkumoa Löwille, että hän toimi maajoukkueessa Löwin apulaisvalmentajana vuosina 2006-2014, kuuluen siis myös Saksan vuoden 2014 maailmanmestarijoukkueeseen. Aivan samoin myös Löw nousi tehtävään entisenä kakkosvalmentajana ollessaan vuoden 2006 MM-kotikisoissa Jürgen Klinsmannin oikea käsi.

Myös Flickiä sitoo Bayern Müncheniin voimassaoleva sopimus, hänen tapauksessaan kesään 2023 ulottuva. Saksan jalkapalloliitto DFB on jo korostanut, ettei se aio yrittää houkutella tehtävään valmentajia, joita sitovat työvelvollisuudet toiseen seuraan. Asia kuitenkin muuttuu, jos jokin valmentaja itse esittää neuvotteluvalmiutta oman nykyisen työnantajansa suostumuksella. Toisin sanoen siten, jos Bayern München löytäisi Flickille mitat täyttävän korvaajan.

Bildin mukaan Flick voisi hyvinkin olla maajoukkuepestistä kiinnostunut. Tätä puoltaa sekin, että hänellä on usein tulkittu olevan pientä hankausta Bayernin urheilujohtaja Hasan Salihamidzicin kanssa, sillä Flick toivoisi itselleen suurempaa roolia Bayernin pelaajahankintapolitiikassa – eli Salihamidzicin vastuualueella.

Jos Flickin ja Saksan palloliiton intressit kohtaavat, arvellaan Bayern Münchenin olevan kiinnostunut RB Leipzigin nykyisestä valmentajasta Julian Nagelsmannista. 33-vuotias Nagelsmann nousi valmentajamaailman kiintotähdeksi jo hyvin nuorena, ja saikin mairittelevan lisänimen ”Mini-Mourinho”. Nagelsmann on tehnyt hyvää työtä sekä Hoffenheimissa että Leipzigissa, ja Bayern avaisi hänelle väylän kaikkein kirkkaimpiin parrasvaloihin.

Myös Nagelsmannin sopimus kattaa vielä seuraavatkin kaksi kautta, joten hänen lähtönsä riippuu siitä, onko Leipzig valmis valmentajastaan luopumaan. Eivätkä Bayerninkaan mahdolliset Nagelsmann-pyrkimykset välttämättä toteutuisi, sillä Cadena SER:in toimittaja Manu Carreñon mukaan myös Barcelonan uusi puheenjohtaja Joan Laporta kuuluu Nagelsmannin ihailijoihin.

Barcelonaa valmentaa tällä hetkellä Ronald Koeman, mutta Laporta ei ole kommenteissaan antanut täyttä tukea hollantilaiselle, jota hän muutoin suuresti kunnioittaa. Koeman oli kuitenkin edellisen puheenjohtajan Josep Maria Bartomeun valinta tehtävään, ei Laportan.

[readmore from=Saksa]

– Laporta arvostaa Koemania suuresti, mutta ei olisi valinnut häntä projektiinsa. Voi olla, että Koeman jatkaa, mutta hän pitää enemmän muista valmentajista, muun muassa Nagelsmannista, Carreño sanoi.

Jos on pelaajarintamalla tänä keväänä megaluokan huhuja Lionel Messistä Cristiano Ronaldoon ja Sergio Ramosiin, sekä Kylian Mbappésta Erling Braut Hålandiin, niin kiivaina tuntuvat käyvän myös valmentajamaailman huhut. Barcelonankaan ei parane valmentajapäätöstään liiaksi lykätä, sillä muutoin Bayern saattaa napata Nagelsmannin ensin, ja vapauttaa Hansi Flickin Saksan maajoukkueen palvelukseen.

Lähteet: AS ja Kicker