Uusi koronakaranteeni veikkausliigaseurassa – lauantain cup-ottelu Inter-SJK siirtyy

Koronaviruspandemia alkaa kiusata yhä enemmän suomalaisia jalkapalloseuroja. Jo Suomen Cupin lohkovaiheen aikana jouduttiin siirtämään otteluita HJK:n edustusjoukkueen ringissä olevien pelaajien koronatartuntojen, ja HJK:n sekä HJK Klubi 04:n karanteenien vuoksi.
Seuraavaksi oli vuorossa neljännesvälieräottelu RoPS-HIFK:n siirto IFK:n joukkueessa ilmenneen koronatartunnan vuoksi. Tuorein ei-toivottu siirtouutinen kantautuu Turusta.
Veikkausliigan viime kauden hopeajoukkue FC Inter tiedottaa kotisivuillaan, että lähes kaikki sen edustusjoukkueen jäsenet ovat altistuneet joukkueen harjoitusten yhteydessä Covid-19-taudille viime viikon torstain ja perjantain treeneissä. Joukkue jäi altistumisten jälkeen tauolle ja myös viime lauantain ohjelmassa ollut harjoituspeli Jaroa vastaan peruttiin varotoimenpiteenä.
Altistuneet pelaajat ovat jo siirtyneet omaehtoisesti karanteeniin odottamaan tartuntataudeista vastaavan lääkärin varsinaisia karanteenipäätöksiä. Inter avustaa viranomaisia kaikin mahdollisin tavoin altistuneiden jäljitystyössä.
[readmore from=Suomen-Cup]
Omaehtoisen karanteenin – ja mahdollisen myöhemmin määrättavan karanteenin – takia ensi lauantain ohjelmassa ollut Suomen Cupin puolivälieräottelu Inter-SJK siirtyy. Ottelun uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
Lauantain otteluohjelmassa ovat edelleen puolivälieräpelit KuPS-Gnistan ja Honka-PK-35. Molemmat ottelut alkavat kello 13.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan