Vahvistus: Zlatan Ibrahimović ainakin kaksi viikkoa sivussa – odotettua paluuta Old Traffordille ei tulla näkemään
Kuva: Getty Images
AC Milanin päävalmentaja Stefano Pioli on vahvistanut, että viikonloppuna AS Romaa vastaan loukkaantunut Zlatan Ibrahimović on sivussa vähintään kaksi viikkoa.
39-vuotias konkarihyökkääjä tulee missaamaan ainakin neljä seuraavaa Milanin ottelua, joissa se kohtaa Udinesen, Veronan, Manchester Unitedin sekä Napolin. Zlatanin odotettua paluuta Old Traffordille ei siis tulla näkemään.
[readmore from=Ibrahimovic-Zlatan]
Ibrahimovićin paluu tositoimiin nähdään aikaisintaan 18. maaliskuuta, jolloin Milan isännöi Eurooppa-liigan neljännesvälierien toisessa osaottelussa Manchester Unitedia.
– Zlatan on mestarimme, Pioli sanoi tiistain lehdistötilaisuudessa.
– Hän on ykkönen kaikessa ja todellinen ase meille, mutta joukkue on osoittanut pystyvänsä pärjäämään jopa hänen poissaollessaan.
Ibrahimovićin lisäksi Milanin loukkaantuneiden listalla ovat tällä hetkellä Hakan Çalhanoğlu, Mario Mandžukić, Ante Rebić sekä Ismaël Bennacer. Kaikki heistä kärsivät lihasvammoista.
LUE MYÖS:
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”