Yllätyssiirrolle sinetti! Tähtipelaaja Marek Hamšík siirtyy Ruotsiin
Kuva: Getty Images
Uutisoimme viime viikolla siitä, että Napolin ex-tähti Marek Hamšík on siirtymässä Ruotsin pääsarjaseura IFK Göteborgiin.
Ruotsalaislehti SportExpressenin väitteet Hamšíkin ja IFK Göteborgin välisestä suullisesta sopimuksesta kuulostivat hulluilta ollakseen totta, mutta siirto sai sinettinsä maanantaina, kun Göteborg tiedotti Slovakian maajoukkuetähden allekirjoittaneen seuran kanssa elokuun loppuun asti ulottuvan sopimuksen.
Siirtoa voidaan pitää todella yllättävänä, sillä Hamšík pelasi 12 menestyksekästä vuotta italialaisjätti Napolissa.
33-vuotias Hamšík toimi Napolissa myös kapteenina ja nousi todelliseen seuralegendan asemaan.
Myös tilastot puhuvat puolestaan. Hamšík on Napolin eniten otteluita pelannut (520) pelaaja, ja hän on myös seuran toiseksi eniten maaleja tehnyt (121) pelaaja.
Vuonna 2019 Hamšík suoritti siirron kiinalaisseura Dalian Pron paitaan. Hamšíkin pesti kiinalalaisseuran kanssa päättyi viime viikolla, kun hän purki sopimuksensa.
Hamsik on pelannut Slovakian maajoukkueessa yhteensä 122 ottelua ja tehnyt niissä 25 maalia. Neljä esiintymisistä näistä tuli vuoden 2010 MM-kisoissa ja toiset neljä kesän 2016 EM-kisoissa
Mikäli alla oleva upotus ei näy, voit katsoa sen myös TÄSTÄ.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”