Arsenal – Everton: Europelit mielessä
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Arsenal – Everton
Perjantai 23.04. klo 22:00
Arsenal ja Everton avaavat Valioliigan viikonlopun ylemmän keskikastin taistollaan. Arsenal on selvinnyt historiansa lyhimmästä euroseikkailustaan kuivin jaloin, kun taas Everton yrittää vielä kammeta itsensä ensi kauden perinteisempiin euroturnauksiin. Pisteitä olisi alettava tulemaan, jotta tämä toteutuisi.
Arsenal kärsi viime viikonloppuna pahan takaiskun, kun Alexandre Lacazette rikkoi itsensä Fulham-pelissä, jota Gunners ei hallinnasta huolimatta saanut voitettua. Pierre-Emerick Aubameyang kärsii vielä malariasta, joten hyökkäyksessä vaihtoehdot näyttävät melko ohuilta. Myös alakerrassa on ikäviä puutteita. Arsenalin oljenkorsi ensi kauden eurokentille näyttäisi olevan Eurooppa-liiga, jonka välierien ensimmäinen osa pelataan ensi viikolla.
Everton olisi puolestaan ansainnut pelitapahtumien valossa voiton Tottenhamista, mutta tyytyminen oli pisteeseen – syyttävä sormi osoittaa puolustuspäähän. Toffees on saanut jo tärkeitä pelaajia treenivahvuuteen, ja perjantaina saatetaan nähdä mieluisia palaajia kokoonpanoon. Everton on tällä kaudella kerännyt valtaosan pisteistään vieraissa, ja tänään olisi kreivin aika palata voittokantaan.
Lyö vetoa ottelusta:
Ottelun voitosta kertoimet ovat valitettavan hyvin kohdallaan. Varovaista pelisuositusta saadaan vähämaalisuudesta – ottelu ei välttämättä tule olemaan mitään avoimen futiksen riemujuhlaa. Vetosuositus on Ottelussa alle 2.5 maalia kertoimella 1,90. LYÖ VETO @BET 365LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin