Cristiano Ronaldolta vietiin maali – tuomari sai kenkää EM-kisoihin osallistuvasta tiimistä: ”Tämä on todella, todella iso pettymys minulle”
Kuva: Getty Images
Serbian ja Portugalin MM-karsintaottelussa avustavana tuomarina viime kuussa toiminut Mario Diks on menettänyt paikkansa hollantilaisessa tuomaritiimissä, joka osallistuu ensi kesän EM-kisoihin.
Diks oli keskeisessä osassa hyväksymättä jääneessä maalissa, joka sai Portugalin raivon partaalle. Portugalin kapteeni Cristiano Ronaldo ujutti viimeisellä peliminuutilla pallon ohi Serbian maalivahdin Marko Dmitrovićin, mutta puolustaja Stefan Mitrović siivosi pelivälineen maaliviivan tuntumasta. Portugalilaistähti oli satavarma, että pallo oli ylittänyt maaliviivan, ja hän protestoi tilannetta voimakkaasti Diksille, mistä hän sai keltaisen kortin.
Osa kuvakulmista ja hidastuksista tuntui tukevan Ronaldon näkemystä siitä, että maali olisi pitänyt hyväksyä. Ottelussa ei kuitenkaan ollut käytössä maaliviiva- tai VAR-teknologiaa, sillä kaikille stadioneille sitä ei olisi MM-karsinnoissa saatavilla.
Koska maali jäi hyväksymättä, ottelu päättyi 2-2-tasapeliin. Jälkikäteen erotuomari Danny Makkelie pyysi julkisesti anteeksi Portugalin joukkueelta.
– Kuten FIFA:n käytäntöihin kuuluu, voin vain sanoa, että pyysin tapahtunutta anteeksi maajoukkuevalmentaja Fernando Santosilta ja Portugalin joukkueelta. Me paiskimme tuomaritiiminä kovaa töitä tehdäksemme hyviä päätöksiä. Emme ole alkuunkaan iloisia, kun esiinnymme uutisissa tällä tavalla, kommentoi Makkelie A Bolalle.
Nyt sekä Makkelie että Diks ovat vahvistaneet, että Diksin tilalle on valittu uusi avustava.
– Pitää paikkaansa, että Jan de Vries on ottanut Mario Diksin paikan tiimissämme. Se oli tiimiongelma. Kunniotuksesta Marioa kohtaan ja tiimin etujen puolesta emme kommentoi vaihdoksen syitä, sanoi Makkelia Omrop Fryslanille.
Diks oli ollut monen vuoden ajan osa Makkelien tiimiä, joka tuomitsi muun muassa viime vuoden Eurooppa-liigan loppuottelun.
– Tämä on todella, todella iso pettymys minulle näin lähellä EM-kisoja, kommentoi Diks Omrop Fryslanille.
– Kuulin keskiviikkona 31. maaliskuuta Makkelielta, että hän haluaa jatkaa toisen avustavan kanssa, koska luottamus meidän väliseen yhteistyöhömme on mennyt.
– Minä todella toivoin enemmän tukea, ymmärrystä ja luottamusta työskenneltyämme menestyksekkäästi yhdessä vuosien ajan.
LUE MYÖS:
- Cristiano Ronaldo ja Portugalin maajoukkuevalmentaja kiehuivat raivosta – ”Tätä varten VAR on”
- Cristiano Ronaldon kohutemppu suututti entisen joukkuetoverin: ”Mahdoton hyväksyä”
- Cristiano Ronaldon viskaama kapteeninnauha huutokaupataan – rahat hyvään tarkoitukseen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin