Eden Hazard teki salamannopean hattutempun – oli vain tunteja aiemmin humalassa: ”Hän joi koko yön eikä ollut edes nukkunut”

© Kuva: Getty Images

Ranskalaispelaaja Rio Mavuba on paljastanut, että Eden Hazard oli vain tunteja ennen viimeistä Lille-otteluaan humalassa.

Kyseessä oli Ranskan Ligue 1:n päätöskierroksen ottelu, joka pelattiin toukokuussa 2012. Lille kohtasi tuolloin kotikentällään Nancyn ja voitti ottelun 4-1-lukemin. Hazard teki ottelussa hattutempun jo reilussa 30 minuutissa.

Lillen ex-kapteeni Mavuban mukaan Hazard tiesi jo ennen ottelua, että hän tulee kesällä siirtymään Chelseaan. Belgialaispelaja halusi järjestää joukkuekavereilleen jotain ja lopulta he päätyivät istumaan iltaa tuopin ääreen. Loppu on historiaa.

– Olimme varmistaneet kolmannen sijan ja seuraavana päivänä kohtasimme Nancyn. Se oli Hazardin viimeinen ottelu Lillessä ja hän halusi järjestää vähän jotain, Mavuba kertoi.

– Päätimme mennä nauttimaan muutaman juoman. Muutama juoma, joka venyi jonkin verran. Seuraavana aamuna Eden oli vielä humalassa.

– Sinä iltana Nancyä vastaan ​​Eden oli jo laukonut hattutempun reilun 30 minuutin pelin jälkeen.

– Kaveri ei ollut edes nukkunut, hän joi koko yön ja laukoi silti hattutempun. Katsoimme toisiimme ja olimme täysin hämillämme.

Hazard teki kyseisellä kaudella yhteensä 20 maalia ja sijoittui Ranskan Ligue 1:n maalipörssin kolmanneksi. Maalipörssin voiton jakoivat tuolloin 21 osumallaan PSG:n Nene sekä mestaruutta juhlineen Montpellierin Olivier Giroud.


PÄIVÄN VIHJE: CHELSEA – ARSENA

Onko Arsenal paikallistaistelussa helppo pala huippuvireiselle Chelsealle?