Virallista: HJK vahvistaa alakertaansa – Huuhkajissakin nähty laitapuolustaja palaa Helsinkiin

Helsingin Jalkapalloklubi on vahvistanut tehneensä 1+1-vuotisen sopimuksen laitapuolustaja Janne Sakselan kanssa.
Kaksi edellistä kautta Ilveksessä pelannut Saksela jätti tamperelaisseuran vuoden alussa ja oli vapaa agentti ennen paluutaan Helsinkiin.
28-vuotias Saksela kantoi HJK:n paitaa edellisen kerran kaudella 2012. Peliaikaa Veikkausliiga-kentillä ei kuitenkaan tullut. Sen jälkeen PK-35:n kasvatti on edustanut JJK:ta, RoPS:ia ja hollantilaista Sparta Rotterdamia.
Useista loukkaantumisista uransa aikana kärsinyt Saksela satutti nilkkansa syyskuussa pelatussa Ilves-HJK -ottelussa ja joutui jälleen leikkauspöydälle (Kuvan nilkan vääntymisestä voi katsoa tästä jutusta – ei suositella herkimmille).
Sakselaa ei ole sen jälkeen pelikentillä nähty, mutta hänen leikkauksena sujui onnistuneesti ja toipuminen on lähtenyt lupaavasti käyntiin.
[readmore from=HJK]
HJK:n mukaan Kevin Kouassivi-Benissanin kuntoutumisen pitkittyminen toi tarpeen tuoda täydennystä oikean laitapakin tontille, mikä johti Sakselan hankintaan.
Suomen A-maajoukkueessa kahdeksan kertaa pelannut Saksela on harjoitellut HJK:n kanssa jo viimeisen kuukauden.
– Tulen Klubiin tosi hyvällä fiiliksellä. Tämä on taas uusi haaste. Erittäin kiva tulla tähän mukaan ja päästä taas pelaamaan, iloitsee Saksela HJK:n verkkosivuilla.
Laitapakki Janne Saksela palaa Klubin sinivalkoiseen paitaan.
#HJK #Helsinki #Veikkausliiga #OnVainYksiKlubi #hjkhelsinki
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!