Suomen kaikkien jalkapalloilijana pidetyn Jari Litmasen hallussa on useita kansallisia ennätyksiä ja titteleitä, mutta myös ainakin yksi maailmanennätys. Tänä keväänä 50 vuotta täyttänyt Litmanen on edelleen ainoa pelaaja maailmassa, joka on pelannut A-maaotteluita neljällä eri vuosikymmenellä. Litmanen debytoi Suomen maajoukkueessa vuonna 1989 ja pelasi viimeisen kerran Huuhkajissa vuonna 2010. Kaikkiaan otteluita kertyi 137.

Vielä Litmastakin ajallisesti pidempi maajoukkueura on Andorran keskuspuolustajalla Ildefons Limalla. Lima pelasi ensi kerran Andorran maajoukkueessa kesäkuussa 1997, Andorran maajoukkuehistorian kautta aikain toisessa maaottelussa. Ensimmäisen ja viimeisen maaottelun välillä on 22 vuotta ja 148 päivää, ja sillä Lima on löytänyt paikkansa Guinnessin ennätysten kirjaan. Lima pelasi toistaiseksi viimeisen maaottelunsa 17. marraskuuta 2019 Turkkia vastaan.

Liman pelaajaura jatkuu edelleen, ja hän olisi voinut tehdä Litmaselle seuraa yhden miehen ME-kerhossa viime tai tänä vuonna, jos olisi pelannut maaottelun neljännelläkin vuosikymmenellä. Koronaviruspandemia puuttui kuitenkin dramaattisesti peliin.

41-vuotias Lima itse ei tiettävästi ole koronavirukseen sairastunut, ja pelitkin pääsivät viime kevään muutaman kuukauden tauon jälkeen jatkumaan. Hänet pudotti A-maajoukkueesta kuitenkin maan jalkapalloliittoa kohtaan osoitettu kritiikki.

Kun Andorran pääsarjaa jatkettiin viime kevään koronatauon jälkeen, päätettiin peleihin palata ilman pakollista koronatestausta. Lima ei kuitenkaan ymmärtänyt päätöstä jatkaa amatööriliigaa hätiköiden.

– En ollut siitä surullinen. Ensinnäkään en ymmärtänyt pelaamisen jatkamista ilman testejä, mutten ymmärtänyt myöskään, miksi amatööriliigan oli pakko jatkua, Lima sanoi NRK:n haastattelussa.

Tarkemmin hän kommentoi sanomisiaan jo viime marraskuussa BBC:n julkaisemassa jutussa.

– Treenasimme 10-15 päivän ajan ilman testejä, ja siksi sanoin jotain. Sanoin, ettei protokolla harjoitusten aloittamiseksi ollut riittävän hyvä meille ja Andorran pelaajayhdistykselle. En sanonut mitään jalkapalloliittoa tai ketään henkilöä kohtaan.

Lima on Andorran pelaajayhdistyksen puheenjohtaja, eivätkä hänen kommenttinsa olleet maan jalkapalloliiton mieleen. Kun maaottelut jatkuivat syyskuussa 2020, Liman nimeä ei listalta löytynyt – eikä löytynyt maaliskuun otteluissakaan.

– Minulle sanottiin, että jos haluaisin pelata maajoukkueessa, minun pitäisi jättää pelaajayhdistys ja pyytää anteeksi lausuntojani, Lima kertoi.

Barcelonassa syntynyt, mutta kaksikuisena Andorraan muuttanut Lima on pelannut 128 ottelussa Andorran kaikkiaan 176 maaottelusta. Hän on sekä maajoukkueen eniten otteluita pelannut että eniten maaleja (11) tehnyt pelaaja, joka oli itse myös perustamassa Andorran pelaajayhdistystä vuonna 2016.

– En voi uskoa sitä, että näin tapahtuu minulle, Lima voivotteli.

Euroopan jalkapallolilliputteihin lukeutuva 77 000 asukkaan Andorra on voittanut historian saatossa seitsemän maaottelua, ja Lima on pelannut niistä viidessä täydet minuutit. Paikallisen urheilutoimittajan Marco Bascon mukaan hänen paikkansa olisi edessään maajoukkueessa.

– Normaalioloissa Lima olisi avauskokoonpanossa. Siitä ei ole epäilystäkään.

Lima ei ole kuitenkaan taipunut. Hän ei ole eronnut pelaajayhdistyksen puheenjohtajan paikalta, eikä ole esittänyt vaadittua anteeksipyyntöä. Niinpä panna maajoukkueesta jatkuu. Sovun sijaan Lima aikoo sen sijaan haastaa oman liittonsa oikeuteen. Haaste on otettu käsittelyjonoon, mutta vielä oikeuteen ei ole menty.

Andorran jalkapalloliitto ei ole kommentoinut tapausta NRK:n pyynnöistä huolimatta.

– Tämä on painajainen. Minä ansaitsen lähteä jalkapalloilun parista siten miten aloitinkin; soturina ja pienen kansan pienenä pelaajana, joka on uskomattoman ylpeä siitä, että on kotoisin Andorrasta, Lima on todennut.

Lima on pelannut urallaan muun muassa muutaman pelin meksikolaisessa Pachucassa, Espanjan toisella sarjatasolla Las Palmasissa ja italialaisessa Bellinzonassa. Tätä nykyä hän pelaa Andorran pääsarjan Inter Club d’Escaldesissa. Normaalisti hän on Andorran maajoukkueen kapteeni, ja Lima muistuttikin BBC:n haastattelussa syksyllä siitä, että hänet pudotettiin maajoukkueesta vastoin valmentaja Koldo Alvarézin toiveita.

– Juttelin valmentajan kanssa, koska me olimme pelikavereita, ja hän oli valmentajani kymmenen vuoden ajan. Hän sanoi lehdistölle, että haluaisi minun saavan päättää urani kentällä.

– En ole vihainen siksi, ettei maajoukkueen valmentaja nimennyt minua joukkueeseen. Olen vihainen siksi, ettei kukaan saa sanoa valmentajalle: ”Tämä pelaaja ei voi pelata maajoukkueessa, koska hän ajattelee eri tavalla”.

– En sanonut mitään väärää enkä sanonut pahoja sanoja kenestäkään. Ajattelin vain eri tavalla. Se on pelkkä mielipide. Siksi monet ihmiset ovat puolellani, Lima arveli.

Liman tapaus on saanut laajaa kansainvälistä huomiota ja solidaarisuudenosoituksia osakseen. Muun muassa kansainvälinen pelaajayhdistysten kattojärjestö FIFPro sekä Espanjan pelaajayhdistys AFE ovat pyytäneet FIFA:a puuttumaan asiaan. Somessa on myös kiertänyt kampanja hashtagilla #justiceforilde.

Kentällä maidensa suuret legendat Jari Litmanen ja Ildefons Lima eivät toisiaan kohdanneet. Suomi ja Andorra pelasivat samassa MM-karsintalohkossa vuoden 2006 MM-kisoihin, mutta Lima oli sivussa ensimmäisestä ja Litmanen toisesta kohtaamisesta.

Lähteet: Time24 ja BBC