Yksi eurooppalaisen jalkapallokauden ehdottomasti suurimpia menestystarinoita on Sporting Lissabon, Cristiano Ronaldon ammattilaisuran ensimmäinen seura. Italialaismedian huhujen mukaan CR7 pohtii jo paluuta Sportingiin Juventus-sopimuksensa päättyessä kesällä 2022 – ja mikäs on pohtiessa, sillä Sporting palasi tiistaina Portugalin mestariksi 19 vuoden tauon jälkeen.

Vielä kolme vuotta sitten Sporting oli täydessä kaaoksessa. 50 naamioitua ultrakannattajaa ryntäsi Sportingin harjoituskentälle maaliskuussa 2018 kesken edustusjoukkueen harjoitusten, ja uhkasi niin pelaajia, valmentajia kuin seuran työntekijöitäkin. Rytäkässä hollantilainen hyökkääjä Bas Dost sai päähänsä syvän haavan.

Sportingin silloinen puheenjohtaja Bruno de Carvalho oli hyllyttänyt ennen mellakkaa 19 joukkueen pelaajaa, ja kritisoinut pelaajia jyrkästi. Treenikenttärynnäkön jälkeen Sporting hävisi Portugalin cup-finaalissa altavastaaja Desportivo Avesille, ja jotkut pelaajista purkivat sopimuksensa oma-aloitteisesti. Arvostettu valmentaja Jorge Jesus lähti Saudi-Arabiaan ja De Carvalhon oli pakko erota.

Sporting oli kirjaimellisesti pohjalla, mutta nyt, lähes päivälleen kolme vuotta myöhemmin se varmisti ensimmäisen mestaruutensa sitten vuoden 2002, jo kaksi kierrosta ennen sarjan päätöstä. Mestaruus varmistui 1-0-voitolla Boavistasta.

Mikä komeinta, Sporting ei ole hävinnyt koko kauden aikana kertaakaan. 32 ottelun saldo on 25 voittoa ja seitsemän tasapeliä. Jäljellä olevilla kierroksilla Sporting kohtaa vielä vieraissa sarjakolmosen Benfican ja kotonaan Maritimon. Vaikka mestaruus onkin varma, on tappiottomassa kaudessa varmasti riittämiin motivaatiota.

Sporting loistava kausi kulminoituu pitkälti yhteen mieheen, valmentajamaailman nousukkaaseen, 36-vuotiaaseen Rúben Amorimiin. Pääosan urastaan Benficassa pelannut Portugalin entinen maajoukkuepelaaja oli valmentanut pääsarjatasolla vain reilut kaksi kuukautta ennen kuin Sporting värväsi hänet valmentajakseen viime vuoden maaliskuussa.

Näytöt edellisestä seurasta Bragasta olivat hyvät: 13 ottelusta 10 voittoa ja vain kaksi tappiota, ja Liigacupin mestaruus. Braga kaatoi Amorimin lyhyen pestin aikana niin Porton, Benfican kuin Sportinginkin – eli kaikki maan valtaseurat. Sporting maksoi Amorimista Bragalle 10 miljoonan euron korvauksen, eikä joutunut katumaan. Peli on kulkenut koko kauden ajan kuin unelma, ja Sporting on päästänyt 32 ottelussa vain 15 maalia.

Sportingin joukkueessa on nähty useita kokeneita Portugalin maajoukkueesta tuttuja miehiä takavuosilta, ja muun muassa 28-vuotias João Mario (ex-Inter) on noussut joukkueessa isoon rooliin. Huomionarvoista on kuitenkin jälleen kerran monet lupaavat nuoret läpimurtopelaajat. Eikä suotta, ovathan Sportingin akatemiasta ponnistaneet Cristiano Ronaldon lisäksi myös muun muassa Nani ja Luis Figo.

Yksi kohutuista tulokkaista on maaliskuussa 16 vuotta täyttänyt keskikenttäpelaaja Dário Essugo, joka debytoi Portugalin liigassa kuusi päivää syntymäpäivänsä jälkeen. Se teki hänestä Sportingin historian nuorimman pääsarjapelaajan. Essugolla on vielä peräti puolitoista vuotta aikaa viedä Cristiano Ronaldolta ennätys Sportingin nuorimpana maalintekijänä. CR7 maalasi Sportingille ensimmäisen kerran 17 vuoden, 8 kuukauden ja 2 päivän ikäisenä.

Huomattavasti suuremmassa roolissa on pelannut 18-vuotias vasen laitapakki/wing-back Nuno Mendes, joka on pelannut kauden aikana jopa 28 ottelua. Mendesiä pidetään Sportingin suurimpana lupauksena, ja lienee vain ajan kysymys, milloin hänet ostetaan isompiin ympyröihin. Huhuissa on mainittu ainakin Barcelona ja Manchester City. Mendes on pelannut tällä kaudella myös jo kolme A-maaottelua Portugalin paidassa.

Vaikka sarjasta on pelaamatta vielä kaksi kierrosta, on Sporting lyönyt jo oman yhden kauden piste-ennätyksensä. Se tekee ensi kaudella paluun Mestarien liigan lohkovaiheeseen neljän vuoden tauon jälkeen, eikä suinkaan kehnoista lähtökohdista. Portugalin mestarina Sporting pääsee nimittäin lohkovaiheen arvonnassa ykköskoriin. Muut ykköskorissa paikkansa jo varmistaneet seurat ovat Bayern München, Internazionale ja Manchester City.

Vielä maaliskuussa menestysvalmentaja Rúben Amorimin tilanteeseen liittyi kuitenkin suuria epäselvyyksiä. Sportingia ja Amorimia syytettiin tuolloin petoksesta valmentajan rekisteröinnissä maaliskuussa 2010. Tuolloin spekuloitiin jopa 1-6 vuoden toimitsijakiellolla, mutta ilmeisesti nuo huolet ovat sittemmin väistyneet.

– Tämä on yksi valitettavimmista ja surrealistimmista luvuista portugalilaisen jalkapalloilun historiassa, Sporting kirjoitti tiedotteessaan tuolloin.

[readmore from=Sporting-Lissabon]

Sportingin näkemyksen mukaan syytös johtui siitä, että Amorim olisi tuolloin rekisteröity apulaisvalmentajaksi eikä päävalmentajaksi, koska hän ei ollut vielä suorittanut kaikkia valmennuskurssejaan loppuun. Sporting kuvaili kohua ”kansallislajin häpeätahraksi” ja ”yritykseksi vahingoittaa erittäin kyvykkään nuoren valmentajan lupaavaa uraa”.

Uhka toimitsijakiellosta lienee kuitenkin nyt väistynyt, ja Amorim pääsee ensi kaudella näyttämään valmennusosaamistaan Euroopan jalkapalloeliitille. Hän allekirjoitti maaliskuussa Sportingin kanssa vuoteen 2024 ulottuvan jatkosopimuksen.

Lähteet: Transfermarkt ja AS