EM-kisaliput taskussa, mutta myös valtava määrä kysymyksiä – korona ei suomalaisia kisaturisteja pelota: ”Edes hetken voisi koronapa*kan keskellä elää murehtimatta”

© Kuva: Juha Tamminen

Jalkapallon EM-kisat käynnistyvät 11. kesäkuuta, eli reilun kuuden viikon kuluttua. Kansanjuhlaa varjostaa tietysti koronapandempia, vaikka EM-otteluihin ollaankin ottamassa yleisöä stadioneille. Monet suomalaiset omistavat tällä hetkellä lippuja Huuhkajien otteluihin, mutta peleihin pääseminen on vielä kaikkea muuta kuin selvää.

Huuhkajat pelaa EM-kisoissa kolme alkulohkon ottelua. Ensimmäisenä Suomi kohtaa Kööpenhaminassa Tanskan 12.6. Sen jälkeen Huuhkajat matkaa Pietariin, jossa vastaan tulevat Venäjä 16.6. ja Belgia 21.6. Lipunmyynti Huuhkajien otteluihin on jo päättynyt kauan aikaa sitten, mutta koronapandemian takia kaikki lipunhaltijat eivät silti pääse stadioneille.

UEFA palautti rahat kaikille lipunomistajille, jotka palauttivat lippunsa 22. huhtikuuta mennessä. Monet suomalaiset pitivät silti lipustaan kiinni elättäen toiveita stadioneille pääsemisestä.

Tällä hetkellä monen ottelun kohdalla tilanne on se, että lipunhaltijoita on enemmän kuin stadionille voidaan ottaa yleisöä. Siksi UEFA arpoo vielä toukokuun aikana lopulliset lipunsaajat.

Suomalaiset luottavat Pietariin

Kööpenhaminassa alustavan suunnitelman mukaan stadionille otetaan katsojia 25-33 prosenttia yleisökapasiteetista, joka on Parkenilla 38 065 katsojaa. Käytännössä Suomen avausotteluun pääsee siis maksimissaan reilu 12 500 katsojaa.

Tanskan palloliitto on pyytänyt UEFA:lta, että lipunsaajissa suosittaisiin paikallisia eli tanskalaisia. UEFA ei ole kuitenkaan antanut virallista kantaa Tanskan liiton pyyntöön. Lähtökohtaisesti UEFA tekee arvonnat ottelukohtaisesti ja yhtäläisesti. Näin ollen suomalaisella ja tanskalaisella lipunhaltijalla olisi samanlaiset mahdollisuudet pärjätä arvonnassa.

Suomalaiset jalkapalloihmiset pitävät silti mahdollisuuksiaan päästä Kööpenhaminaan nauttimaan Suomen A-maajoukkueen ensimmäisestä EM-ottelusta pieninä.

– Kööpenhaminan peliin vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä, että lippu pysyisi voimassa, Salla kommentoi Facebook-ryhmässä EM-kisat 2021.

Pietarissa yleisöä otetaan stadionille alustavan suunnitelman mukaan vähintään puolet yleisökapasiteetista. Krestovsky Stadiumille mahtuu normaalioloissa 69 500 katsojaa, joten Suomen otteluihin pääsisi näin ollen vähintään 34 750 katsojaa. Suomalaisia onkin lähdössä Venäjälle enemmänkin. Suomalaiskannattajat ovat täyttämässä katsomot varsinkin Belgia-ottelussa.

– Pietariin otetaan niin paljon väkeä, että eiköhän sinne päästä. Etenkin Belgia-pelin pitäisi olla selviö, Juha-Pekka uskoi.

Venäjälle matkustavien on viimeisten tietojen mukaan hankittava Fan ID, joka korvaa käytännössä viisumin Pietariin matkustaville EM-turisteille. Viime kesäksi hankittu Fan ID täytyy päivittää tuoreempaan versioon.

Avoimia kysymyksiä riittää

H-hetkeen ei todellakaan ole liikaa aikaa. Moni lippuihin ja matkustamiseen liittyvä asia on vielä täysin auki. Koronapandemia on hellittämässä hiljalleen, mutta matkustusrajoituksia on yhä voimassa. Monella lipunhaltijalla riittää tällä hetkellä runsaasti kysymyksiä, joihin ei ole vielä vastauksia.

– Eipä ole muuta tietoa, kuin että tässä kuussa pitäisi tietää enemmän, Jussi kertoi.

Joka tapauksessa EM-kisojen otteluihin otetaan yleisöä. Näin ollen myös kisaturisteja nähdään ympäri Eurooppaa, kun EM-lopputurnaus pelataan peräti 11 eri maassa.

UEFA:n on määrä kertoa toukokuun aikana lipunhaltijoille, saavatko he lopulta ottelulipun vai palauttaako kattojärjestö rahat mitätöidystä lipusta. UEFA vastaa toki vain lipuista. Kisaisäntämaat sen sijaan kertonevat aikanaan siitä, minkälaisia maahantulorajoituksia heillä on.

– No eipä tässä voi kun odotella, kaikkien maiden matkustus- ja katsomorajoitukset ovat vielä mysteerejä, Jussi totesi.

Myös UEFA muistutti, että maiden rajoitukset koskevat kaikkia kisaturisteja. Käytännössä tämä voi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että Tanska-otteluun lähtevä suomalaiskannattaja voi joutua olemaan kaksi viikkoa karanteenissa ennen kuin pääsee liikkumaan vapaasti maassa. Näin ollen suomalaiskannattajan pitäisi matkustaa Kööpenhaminaan jo neljän viikon kuluttua, jos haluaa nähdä Suomen avausottelun EM-kisoissa.

EU:n suunnittelema koronapassi voisi helpottaa huomattavasti matkustamista, mutta on hyvin epävarmaa, ehditäänkö passi ottaa käyttöön EM-kisoihin mennessä.

Myös matkustaminen eri kisapaikkakunnille on vielä melko epävarmaa. Suomesta toki pystyy jo hankkimaan matkoja esimerkiksi Kööpenhaminaan ja Pietariin. Viime vuonna VR kertoi järjestävänsä Pietariin lisälähtöjä, mutta kisojen siirryttyä vuodella lisälähdöistä ei ole ollut puhetta.

UEFA:lle kiitosta

UEFA:n toiminta saa suomalaisilta pääosin kiitosta, vaikka tilanne onkin vielä hyvin epäselvä.

– Valtava hatunnosto sille, että haluavat katsojia. Olosuhteet huomioon ottaen olen tyytyväinen heidän toimiinsa, Juha-Pekka kiitteli.

– Ei heillä siellä varmaan helppoa ole päätöksiä tehdä, ei minulla sen suuremmin ole valittamista, Japi totesi.

UEFA on joutunut reagoimaan nopealla tahdilla muuttuvaan koronatilanteeseen. Selkeyttä olisi silti kaivattu päätöksentekoon lippujen suhteen.

– No aika sekavaa. Nopeammin olisi pitänyt toimia sen suhteen, että tietää, säilyykö lippu voimassa vai ei, Salla huomautti.

Korona ei pelota

Monet suomalaiset ovat lähtökohtaisesti lähdössä katsomaan Huuhkajien EM-kisaurakkaa. Koronapandemia jyllää yhä Euroopassa, vaikkakin tilanne on kehittynyt hiljalleen parempaan suuntaan.

EM-kisoihin alustavasti matkaavat suomalaiset tiedostavat koronatilanteen, mutta suurinta osaa ei korona ainakaan tällä hetkellä pelota. Parantunut rokotetilanne tuo myös uskoa.

– Terve varovaisuus tulee paikan päällä muistaa. Toisaalta olen odottanut kisoja niin kauan ja hartaasti, että olen valmis riskinottoon. Kai edes hetken voi kaiken tämän koronapaskan keskellä elää murehtimatta tätä kulkutautia, Juha-Pekka tunnelmoi.

– No vähän (pelottaa), mutta ei niin paljon, kun sain rokotteen ja se ensimmäinenkin antaa jo tutkimusten mukaan hyvän suojan, Salla totesi.

– Jonkin verran (pelottaa). Toisaalta Tanskassa tilanne ei ole radikaalisti Suomea huonompi. Enemmän mietityttää mahdollinen tarve testeihin jne, Eemeli kommentoi.

– Ei pelota, molemmat rokotteet saatu, Ilkka kertoi.

Juho Hirvonen
Twitter: @jkhirvonen


PÄIVÄN VIHJE: CHELSEA – ARSENA

Onko Arsenal paikallistaistelussa helppo pala huippuvireiselle Chelsealle?