Gianluigi Buffon jättää Juventuksen – saanut jo tarjouksia: ”Muussa tapauksessa lopetan urani”

Gianluigi Buffon ilmoitti tiistaina jättävänsä Juventuksen kuluvan kauden jälkeen.
43-vuotiaan Buffonin sopimus Juventuksen kanssa päättyy kesäkuussa, eivätkä osapuolet tee jatkosopimusta.
Buffon on jäänyt tälläkin kaudella varsin pienelle vastuulle Juventuksessa. Buffon on pelannut kahdeksassa sarjaottelussa.
Buffon paljasti Sky Sportin haastattelussa saaneensa mielenkiintoisia tarjouksia.
– Olen saanut joitain mielenkiintoisia tarjouksia. Haluan nähdä, olenko vielä 20 päivän jälkeen yhtä innokas ja halukas työskentelemään valtavasti. Hyväksyn jonkun tarjouksen, jos tunnen kykeneväni pelaamaan huipputasolla. Muussa tapauksessa lopetan urani, Buffon totesi.
Buffon kertoi samalla TNT Sports Brazilille saaneensa yhteydenoton Flamengosta. Buffon ei kuitenkaan kertomansa mukaan aio hyväksyä brasilialaisjätin tarjousta.
Buffon palasi PSG:stä Juventukseen kesällä 2019. Wojciech Szczęsny on toiminut Juventuksen ykkösmaalivahtina. Buffon on pelannut silloin tällöin.
– Toinen etappini Juventuksessa oli todella hieno. Halusin testata itseäni. Se oli kunnianosoitukseni Juventusta kohtaan, kun suostuin 41-vuotiaana kakkosmaalivahdin rooliin, Buffon sanoi DAZN:lle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan