Glen Kamaraa rasistisesti solvanneelle tshekkipuolustajalle jätettiin ovi auki EM-kisoihin – ”Toivo on pieni”

Huuhkajien Glen Kamaraa maaliskuisessa Eurooppa-liigan ottelussa rasistisesti solvannut Ondrej Kudela sai huhtikuun puolivälissä UEFA:lta suhteellisen ankaran sanktion. Slavia Prahan topparille mätkäistiin kymmenen ottelun pelikielto, joka pätee sekä seurajoukkueiden europeleihin että virallisiin maaotteluihin.
Pelikielto merkitsi sitä, ettei 34-vuotiasta Kudelaa nähdä Tshekin joukkueessa kesän EM-lopputurnauksessa. Siitä huolimatta Tshekin maajoukkuevalmentaja Jaroslav Silhavy jätti kuitenkin Kudelalle vielä takaportin auki mukaan. Kudela on valittanut pelikiellostaan, ja Silhavy haluaa odottaa, menisikö valitus läpi.
– Toivo on tosin pieni, mutta emme halua lyödä häneltä ovea kiinni, Silhavy perusteli Kudelalle paikan jättämistä.
Tshekin joukkueessa on tällä hetkellä siis vain 25 pelaajaa, kun kisoihin saa ottaa 26 miestä. Pelaajista kymmenen pelaa Tshekin liigassa ja 15 ulkomaisissa sarjoissa. Joukkueen kapteeni on Hertha Berlinin keskikenttäpelaaja Vladimir Darida ja varakapteeni West Hamin Tomas Soucek.
Tshekin joukkueen kuopus on vasta 18-vuotias Sparta Prahan keskikenttäpelaaja Adam Hlozek. Slovan Liberecin keskikenttäpelaajan Jakub Pesekin (1 A-maaottelu toistaiseksi) kihlatulta päävalmentaja Silhavy pyysi lehdistötilaisuudessa anteeksi, sillä Pesekin suunnitelmat EM-kisavalinta pani uusiksi. Jalkapalloturnaus ajaa nyt pariskunnan häiden edelle.
"We apologize to the bride-to-be."
When you have your wedding planned between seasons but the national team coach decides there is a different thing "to do"...
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot